sunnuntai, 1. tammikuuta 2012

helsinki, 1.1.2012

Oikeasti join sekaisin punaviiniä, valkoviiniä, kuohuviiniä ja kotiviiniä, olutta, votkaa ja yrttiviinaa ja poltin päälle vähän vesimelonin makuista piipputupakkaa. Nukahdin kaverin sängylle tuntia ennen vuodenvaihdetta, mitä ei ole tapahtunut sitten vuoden -99. Saatoin lähettää pari kännitekstaria ja ehkä pussata jotain, mutten muista varmasti. Heräsin hetkeksi aamukolmelta, nukuin sitten siskonpetissä kymmeneen ja morkkistani keräsin kaikki tyhjät pullot, astiat ja muut pois näkyvistä Tenavatähtivideoiden tahdissa.

Ulkona oli kuulas pakkassää, melkein kuin Pariisin valkoinen tammikuun valo, mutten jaksanut muuta kuin maata sängyllä ja katsoa videoita kymmenen tuntia. Ovenpielessä ei odottanut kevät, maljakoissa homehtuvat vielä jouluaattona pelastetut tulppaanit.

Tänään en ollut kovin hyvä, mutta minusta tulee parempi, tänä vuonna. Tästä vuodesta tulee parempi. Pohjalta on hyvä aloittaa. Tänä vuonna aion olla ihmisiksi. Aion olla hyvä, minulle ja muille. Aion olla pelkäämättä. Aion rakastaa enemmän. Ihan ensiksi aion olla juomatta teräviä ainakin kuukauteen. Aion olla ajattelematta miehiä. Aion mennä takaisin kuntosalille heti ensi viikolla. Aion valmistua ja saada uuden työpaikan. Olen ehkä klisee, mutta aion olla hyvä sellainen.

Aion rakastaa enemmän. Sillä romanttista taipumusta, sitä minussa ainakin on. Vielä joku tuo minullekin anemoneja ja unikoita.

0 kommenttia: