sunnuntaiaamu tai ehkä jo iltapäivä

Helsinki on sellainen iso kaupunki, jonka keskellä voi yhtäkkiä olla metsässä tai missä vain. Kaupungin keskellä on iso puisto ja siellä puistossa on sellainen maja, jonka lähellä pauhaa koski ja jossa voi sunnuntaisin juoda aamukahvia ja syödä mustikkapiirakkaa.

Kun kahvi on juotu, kävellään kosken rantaa. Vahingossa huomaan, että tunnistan melkein kaikki kukat ja puut vielä ihan niin kuin lapsena. Eikä se haittaa, etten tunnista lintuja ja kaloja, koska minä tunnistan kaikki ne kukat ja puut.

Isolla niityllä teen vielä kolmekymmentä kärrynpyörää ja toivon, että aurinko antaisi lisää pisamia.

yhdet läksiäiset

jäähyväiset ovat haikeita
vaikka olen ollut poissa vasta
yhden viikon
ja kaksi päivää
enkä ole vielä
edes minnekään mennyt
irtoaminen on jo alkanut

en enää ymmärrä
kaikkia vitsejä
en enää ihan kokonaan muista
millaista se on
kun kassa ei toimi
kun kaikki on loppu
kun asiakkaat ovat ilkeitä
ja silti takahuoneessa aina naurattaa

tai jos ei naurata
saa paiskoa ovia
eikä ketään haittaa
joku ehkä
kysyy vielä
mikä on?

vaikka ne ovat kaikki
erilaisia
eri ikäisiä
ja kadulla
ohi kävellessä
en kiinnittäisi niihin
mitään huomiota

niistä on tullut minun ystäviäni
nuorista ja vanhoista
niistäkin, joista muuten
ei tulisi
ne tietävät minusta asioita
joita kukaan muu
ei ehkä tiedä
ja ne saavat minut nauramaan

läksiäisillallisella
sain jäähyväislahjaksi
lupauksen kirjasta
(vaikka sitä ei ensin
meinannut kukaan muistaa)
ja nipun runoja
yhdessä niistä
luki vain tämä:

”Sais yöllä syyä
päivällä naia
ja aamulla nukkua.”
- Eeva Kilpi

minun blogissani
voisi kuulemma olla teksti
jossa lukisi vain
nuo sanat

niin voisi
niin hyvin
te minut tunnette

nyt on kuitenkin enemmän.