Tämä maa on kamalan kaunis. Lentokoneen ikkunasta näkyneet kuuset ja valkoinen maa, hiljainen moottoritie ja taksikuski joka ei sanonut sanaakaan. Parvekkeelta ei näe tänään tielle, koska lumisade on niin sankka.
En muistanut, että Suomessa on R-kioskeja. En muistanut Huopalahden tunnelin värikkäitä seiniä, en koko tunnelia.
Koti on tuttu ja samalla kertaa erilainen. Tavarat ovat vähän väärissä paikoissa, en löydä valokatkaisimia. Asuntolahuoneen jälkeen tuntuu, että 27 neliömetriä on melkein loputtoman paljon. Veli on rikkonut minun keittiön kelloni, jossa oli vihreä kissa, mutten voi olla vihainen. Itsehän sen tänne jätin. Ja sitä paitsi, veikka oli ostanut paketin ruisleipää. Sillä hyvittää paljon, vaikken sitä muistanutkaan Ranskassa kaivata.
Tämä maa on kaunis, mutta silti minun vatsaani kivistää enkä osaa nukkua. Ehkä siksi, että täällä tuntuu sittenkin niin pelottavan kotoisalta?
tiistai 22. joulukuuta 2009
perjantai 18. joulukuuta 2009
lauantai 12. joulukuuta 2009
suomi on maailman kaunein kieli
Sveitsiläinen naapurini osaa kaksi tärkeää lausetta suomea: "ota suihin" ja "minä rakastan sinua".
Toisen niistä olen kuullut jonkun kerran. Toista en ikinä.
Toisen niistä olen kuullut jonkun kerran. Toista en ikinä.
perjantai 4. joulukuuta 2009
ta tête, mon coeur
Voisin viettää kaikki illat niin. Istua keittiössä, ihan hiljaa. Katsoa, kun sinä kirjoitat ruutuvihkon sivuille kauniilla käsialalla jotain viisasta. Kapeita käsiä ja painettua päätä, kiharaisia pohjoismaalaisen värisiä hiuksia. Keittää teetä ja tarjota sinulle joulupipareita, kun et taaskaan malttanut syödä.
Välillä sinä nostat pääsi ja hymyilet minulle suoraan sydämeen. Luet ääneen jotain kirjaa filosofiasta. Esität minulle ensimmäisen kappaleen siitä esseestä, jonka kanssa vietät kaikki iltasi. Enkä minä ymmärrä mitään, aistimuksista ja todellisuudesta, ranskaksi ainakaan.
Kun nousen vastahakoisesti, sinä sanot, että on kivaa kun on seuraa, vaikket ehdikään puhua. Minä sanon, että on kivaa, kun jonkun kanssa saa vain olla hiljaa. Sinä pidät minun teemukini. Jonain päivänä sinun on pakko tulla koputtamaan minun oveeni, palauttamaan sitä mukia.

tiistai 1. joulukuuta 2009
in dutch it's sterkte
"So really let me know if you want to talk and pick one out of these million words that seems appropriate: kestaa kulutusta/linnake/linnoitus/vahvuus/voima (really this is not normal, too hard, if you google for dutch you just get one) for tonight."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)