hetken ollaan niin kuin jostain bret easton ellisin romaanista

Ensin se ei huomaa ja sitten ei hetkeen ketään muuta. Se sanoo älä istu meidän pöytään ja kun istun, se silittää paljasta reittä ja työntää kättä hameenhelman alle. Kun se nousee pöydästä, se nuolee minun korvaani ja hetken päästä sen kädet ovat jo jonkun toisen tytön uumalla.

Baaritiskiltä se tuo tarjottimen täydeltä ryyppyjä mutta nostaa minun eteeni pelkän vesilasin. Seuraavalla kierroksella se kaataa suoraan suuhun jotain hedelmäkarkkien, kaakaojauhon ja kermavaahdon sekaista, tahmeaa sotkua. Kumoan lasillisen toisensa perään, että se ei ehtisi niin montaa. Pyyhin sen poskelta valkoisen tomun rippeet ja hetken ollaan niin kuin jostain Bret Easton Ellisin romaanista.

Vuoroon se viskoo ilkeitä sanoja, vuoroon roikkuu minun kaulassani kuin hukkuva. Puhuu elatusmaksuista ja ex-vaimosta, haukkuu jokaisen jonka muistaa, rakastaa jokaista jonka saa kiinni. Menee ja tulee, on tässä ja kohta jo kateissa.

Minä yritän lähteä vielä kun on hauskaa. Se häätää ja hätyyttelee baarin terassilta kaikki muut ja painaa minut kiviseinää vasten, pehmeän suunsa minun suutani vasten vaikka kaikki muu siinä on kovaa ja terävää. Mitä sä musta haluat nainen? Mä en voi antaa sulle mitään, tyhmä nainen. Mä haluan sut. Mutta mä pelkään sua. Mikset sä oo ilkeämpi mulle, mikset sä oo paha? Mennäänkö tonne porttikongiin panemaan? Sä oot niin söpö mut niin tyhmä. Mä en koskaan päästä susta irti. Mee vittuun siitä, pidä suusi kiinni. Jää tähän, pidä musta kiinni.

Se vetää minut takaisin sisään, istuttaa alas. Puree peukalontyvestä ja korvalehdestä niin lujaa, että veri melkein valuu ja taatusti muistan huomennakin. Yhtäkkiä se kerää tavaransa ja häipyy sanaakaan sanomatta. Kadulla se melkein konttaa mutta yhtään helpommin se ei silti taivu. Ei en mä tuu sun luokse, ehkä joskus ens viikolla mulla on aikaa sulle. Tuu mun luokse. Miks vitussa sä tulisit mun luokse. Herää mun vierestä, ettei mun tarvii yksin. En mä tahdo muuta kuin olla omieni kanssa. Mene, älä saata mua pysäkille, älä tilaa mulle taksia. Älä pyyhi mun kyyneleitä äläkä usko mun hymyyn. Älä oo noin tyhmä. Aika helposti sä luovutat.

Ja minä luovutan. Minä kävelen pois. En käännä päätä, en kuuntele mitä se huutaa perään, en palaa. Puren huulta, nieleskelen kyyneleitä mutta en palaa.  

Puoli yötä makaan valveilla ja mietin, mitä jos se tukehtui oksennukseensa, juoksi auton alle, löi tai tuli lyödyksi. Mitä sitten käy niille kolmelle pienelle, joista se on vastuussa ja onko se sitten minun vikani?