maybe we have to get a little messed up before we can step up

"If there’s a crisis you don’t freeze. You move forward. You get the rest of us to move forward because you’ve seen worse. You’ve survived worse. And you know we’ll survive too.

You say you’re all dark and twisty. It’s not a flaw. It’s a strength. It makes you who you are."

- Grey's anatomy

you don't always have to hold your head higher than your heart

Jossakin - minussa - on lukko, jota en osaa avata. Se saa minut epäilemään. Eniten itseäni.

käännä toinen poski

Vaikeinta on olla vain surullinen, ilman yhtään vihaa.

Minun maailmani ei enää kaadu yhdestä puuskasta. Minä en enää makaa päiväkausia pimeässä. Minä en enää vello, mutta minun on saatava olla tämä. Tyttö joka on liimattu kokoon palasista.

Minun perheeni on rikki ja siksi tarvitsen uuden. En heitä menemään niitä vanhoja, mutta tarraan tiukasti kiinni jokaiseen, joka uskaltaa pysähtyä minun kohdallani. Minä tarvitsen ihmisiä, ystäviä. Nyt vasta minä uskallan sanoa sen ääneen. Mutta sekään ei riitä.

Minä yritän rakentaa siltoja, siteitä, verkkoja. Joka kerta kun rakennan uuden palan, joku vetää pois jonkun toisen. Minun elämäni on kuin Babelin torni, älkää jumalauta heiluttako sitä pöytää.

katso

sulkaripset
kauniit
silmissä suora katse
ei aina avoin
ei aina varma
mutta suora
eivätkö ne olekin vähän vinot?
ja poskipäät
slaavilaiset
leukaperät, leveät, voimakkaat
sinun leukasi.
eikä koskaan tyhjä, ilmeetön.

tällainen minusta tuli:
sulkaripsinen tyttö.
tänään ei enempää.

katso isi,
tällainen minusta tuli.

kympin tyttö

Viikonlopun aamut ovat olleet jotenkin tahmeita. Sillä tavalla alakuloisia kuin aamut Ranskassa olivat jos olin nukkunut liian pitkään. Täällä en koskaan nuku liian pitkään. Enkä enää valvokaan.

Yhdeksään päivään en tehnyt muuta kuin töitä. Aamusta iltaan, sadatta tuntia. Kokouksissa peittelin haukotuksia, iltaisin itkin väsymystä. Ei sellainen ole elämää. Onneksi, onneksi tulivat nämä vapaapäivät. Nyt olen taas paljon kokonaisempi, ehjempi. Vaikka käsillä ovat vuoden vaikeimmat viikot.

Silti huomenna jaksan taas mennä. Ja nauttia siitä. Korkokenkien kopinasta. Paperipinoista, jotka yhdessä viikossa ehtivät täyttää minunkin pöytäni. Virkamiesten hillityistä hymyistä. Palavereista. Aikuisten töistä.

Vaikka se työ, oikea työ tuntuu kummalliselta. Viime viikolla olin vielä kirjakaupan tyttö, tennarit jalassa ja huppu päässä. Työmatkoilla kuuntelen Ruudolfia, on pakko saada pitää kiinni jostain tutusta. Ei minun elämäni ole virkamiehen elämää. Ja päinvastoin.

Ja silti ne uskovat, että minusta voisi olla siihen. Antavat minun tehdä ihan oikeita töitä. Kirjoittaa lauseita joidenkin tärkeämpien suihin. Puhuvat siitä, mikä minusta voisi tulla isona. Antavat minulle vastuita ja oikeuksia. Ja minä nyökkään ja hymyilen ja luen ja kirjoitan. Maahanmuuttajien lapsista ja töistä. Inkeriläisistä ja ihmiskaupasta. Jos en olisi ollut niin väsynyt, olisin ollut huumaantunut. Tämä on juuri sitä mitä haluan. Se tuntuu älyttömältä. Ja vähän pelottavalta. Samalta kuin jos harrastuksesta tulisi yhtäkkiä työ.

Tähän minä tulin. Tätä minä aina odotin. Vielä en tiedä, mitä teen helmikuussa. Mutta nyt teen tätä. Toissaviikolla halusin tutkijaksi. Nyt virkamiesuralle. Olen vietävissä ja vähän pelkään, että uppoan tähän. Mutta mikä minulla on upotessa.

Olen silti käynyt teatterissa ja hierojalla. Lukenut kirjoja. Keittänyt valkosipulikeittoa ja leiponut sämpylöitä. Käynyt lenkillä, nähnyt auringon ja raekuuron ja taas auringon. Sattumalta vanhan työkaverin. Kutsunut kylään. Kävellyt hautausmaalla. Katsonut Greyn anatomiaa ja kirjoittanut puoli sivua romaania. Lakannut kynnet. Opiskellut hollantia. Pessyt ja silittänyt. Polttanut kynttilöitä. Niistä en irrota.

s.o.s.

Ollaanko silloin aikuisia
kun lainataan rahaa isoveljeltä
eikä äidiltä?

aikuisten töissä

kellokortti.
virkamerkki.
ihmiskauppa.

ja humps
en ehdi ajatella
edes sitä poikaa

työpuhelimesta
ei saisi
soittakaan

illalla keitän
unelmankevyttä puolukkapuuroa
vaikka olen liian väsynyt nostamaan lusikkaa