kun on kiintymisestä ja rakkaudesta vajaa, niin tahtoo uskoa kaiken

Tänään katselin salaa yhden pojan valokuvia. Poika pyysi minua joskus treffeille, mutten kerennyt koska minun piti ehtiä muuttaa Ranskaan. Talvella näin sitä yliopistolla, mutten uskaltanut sanoa mitään. Olen varma, etteivät ne ikinä muista minua. Mutta, sillä oli kotona samanlaiset verhot kuin minulla ja sitä olen tänään ajatellut.

Tällaisia keskeneräisiä ajatuksia lipuu päässä ja ne tulevat paperille täysin väärässä järjestyksessä.

Välillä huomaan rakastavani jotain poikaa. Yleensä silloin, kun ne ovat menossa naimisiin tai muuttamassa Euroopan laidalle toisten tyttöjen perässä. Silloin minä herään. Ja silloin, kaikki on jo ihan liian myöhäistä.

Miksi en osannut tarttua kiinni silloin? Miksi tekee niin kipeää päästää irti nyt? Vai tällaistako minun rakkauteni vain aina ja aina on? Harsoa ja karkailevaa. Ja kuitenkin, itketti tänäänkin koko iltapäivän.

ja kuitenkin, niin kaunista

Illalla istuin työväentalon portailla tovereiden kanssa ja odotin uutisia Säätytalolta. Ajat ovat pelottavat mutta toivoa täynnä, kirjoitin italialaiselle ystävälle.

Tänään kiemurtelin elokuvateatterin penkissä ja yritin selvitä loppuun asti. Välillä suljin silmät ja välillä purin hampaita yhteen. Musta joutsen oli kamala, kamala elokuva. Rautatientorilla ilta-auringossa maailma kirveli silmiä.

Alepan pullonpalautuskoneen luoksekin oli leiriytynyt niitä romaneja. Yritin valita riisimaidon ja kauramaidon väliltä ja olla näkymätön. Kuitenkin ne tulivat minun perässäni kassalle, lapset saivat jäätelötuutit. Minä annoin niille pussin salmiakkiaakkosia, vaikka hetken aprikoin, ovatko ne vielä tottuneet salmiakkiin. Kohteliaasti ne kiittivät.

Junassa kuuntelin yhden virolaisen miehen juttuja kodistaan ja Suomen palkkatasosta, joka puoliksi pakottaa lähtemään. Pasilassa viereen rojahti kaksi vuosien liottamaa änkyrää. Minä pidätin henkeä ja luin Tove Janssonia, kiitin kun ne yrittivät Huopalahdessa tehdä tilaa. Jos on kova, tuntee itsensä pahaksi; jos pehmeä, samalla kertaa naiiviksi ja ylenkatseelliseksi. Silti ei saa lakata yrittämästä.

Aseman puutalon edessä sain roskia silmiin. Tuomet kukkivat, tuoksu on huumaava ja joka paikassa, peittää vanhan viinankin hajun. Taivas ei illalla enää ole taivaansininen vaan pikemminkin valkoinen, sellainen kuin yötön yö aina on. Tämä hullu, kaunis maa.

minä olin lyhyt ja lyhyt oli tie, tie naisen sydämeen

Kaimalla oli huolia. Se paiskoi ovia, puhkui ja puhisi. Se on jotenkin niin samanlainen kuin minä, pikkuisempi vain. Käyttää liian lyhyitä hameita, tykkää pojista ja puhuu räävejä. Ei vielä uskalla sanoa kaikkea ääneen, mutta pienimmästäkin eleestä ne voi lukea. Tänäänkin siitä näki heti, että jokin on vinossa.

Yritin jutella kevyitä, sitten vähän halata ja kuunnella. Enhän minä tiedän, millaista on olla 20 ja elää neljättä vuotta saman pojan kanssa. Enhän minä tiedä, millaista on perustaa ensimmäinen oma koti yhdessä jonkun kanssa. Tai ylipäänsä.

Minä olen se, joka rakastuu joka viikko uuteen poikaan. Yleensä sellaiseen, jolla on jo joku tyttö. Liian nuoreen tai johonkuhun, jonka luokse pitäisi erikseen matkustaa. Minä olen se, joka voisi unohtaa kaikki pojat, jos saisi pelastaa orpoja Afrikassa.

Ei meillä ole helppoa kummallakaan.

arkiaamun valossa näytät vanhemmalta

Maailma kuohuu ja mietin, koskeeko se meitä kuitenkaan. Eilen pelkäsin kolmatta maailmansotaa ja tänään haluaisin olla se tyttö, joka ei tiedä, mitä eroa on Obamalla ja Osamalla paitsi se yksi kirjain.

Haluaisin olla taas se tyttö, joka herää ei tiedä mistä, sinelmiä kaulassa tai solisluulla.

naiset on marsista ja miesten koti on apinoiden planeetta

Olen tavannut kaikkia poikia. Joskus riittää, kun hymyilen niin kauniisti, etteivät ne saa edes sanotuksi. Tai kävellä juhlivan kaupungin halki ja halata hyvästiksi.

Joskus pitäisi uskaltaa.