Minun piti tunnustaa rakkauteni. Kirjoittamalla. Kun ei kukaan ole koskaan opettanut puhumaan suoraan. Kului viikko, kaksi, kolme. Kohta se on vielä vähemmän kuin myöhäistä. Siksi minä en koskaan (mitä nyt normaalit ihmiset).
Yritin vitsailla siitä peilille: "Mä en varmaan ikinä..." Lause loppui siihen mistä itku alkoi.
5 kommenttia:
minä tunnustin kerran, mutta sitä ei haluttu kuulla. aikaisemmalla kerralla en vielä osannut, vaikka olisi haluttu.
Sinä suloinen, fiksu tyttö, niin monessa rohkea ja yritteliäs! Toivon sinulle kaikkea hyvää!
-jaix
jay tämäkin on sellainen rakkaus, mikä on vuosien aikana tunnustettu ja evätty kerta toisensa jälkeen, löydetty ja pelästytty taas. eikä se siitä taida koskaan muuttua.
jaix kuka ikinä oletkin, kiitos. ihania sanoja, joita itkeskelin pitkin yötä.
kuulostaa pahalta ja hyvältä.
(tuossa minun kommentissa eri kerrat oli eri ihmisiä, vaikkei sillä nyt oikeastaan väliä)
tämäkin oli vain yksi rakkaista, on toistenkin kanssa toisinkin käynyt. harvoin onnellisesti.
Lähetä kommentti