Kaikkein
parasta oli seistä siinä, nimettömän pikkukaupungin juna-asemalla, valkoisessa,
kevääntuoksuisessa illassa. Kuunnella liian kovaäänisiä kuulutuksia myöhästyvistä
junista.
Ikävä
jäädä ja ikävä mennä. Ikävä tänne, mistä olin vasta lähdössä ja ikävä perille.
Tällä kertaa en osannut jäädä mutten olisi sitten halunnut mennä kotiinkaan.
Olisin halunnut vain viipyä siinä, matkalla, ei-missään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti