Seuraan kielopenkkiä, joka kasvaa pyykkitelineen alla. Tuntuu,
että joka ilta kuljen siitä ohi, hämärässä, ja joka ilta eilistä terhakammat
varret kurkottavat hieman korkeampaan. Tänään hämmästyn taas, vaikka sitten
muistan, että eilenkään en siitä kulkenut. Enkä toissapäivänä, silloin kuljin
pihaan toista polkua, pyöräkellarin nurkalta.
Minä olen täällä, missä kielot kasvavat pyykkitelineen alla,
niin kurittomina ryppäinä ettei niitä oikein penkiksi tohtisi sanoa. Täällä,
lempeissä illoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti