tiistai 4. joulukuuta 2012

jääräpäänä

Eilen oli sellainen päivä, jonka kelaisin alkuun ja eläisin uudelleen, paremmin, jos voisin. Kaikki mitä tein, tein jotenkin väärin. Pelkkiä pilaantuneita, mätiä, paskoja vihanneksia. Tänään on ollut hankala, kinnaava ja kiristävä olo. Ei sellainen sängynpohjalle makaamaan lamaannuttava ja itkua tuhertava vaan niin, että tekee mieli vähintään repiä pää irti. Itseltä tai keneltä tahansa, joka ensimmäisenä vastaan kävelee.

On sellaisia esteitä, joiden ylittämiseen minulla ei tunnu olevan oikein työkaluja. Pelkkä paremman toivominen ei riitä. Pitäisi osata ylittää uusia rajoja ja se pelottaa, nolostuttaa, jäätää.

Yritän nähdä itseni ulkopuolisen silmin. Yritän riisua kaikki tekosyyt, vähättelyt ja liioittelut, piiloutumiset ja kiiltokuvat. Yritän huomata terävät piikit ja katkoa ne. Yritän nähdä sen, mikä loistaa ja antaa sen loistaa. Yritän kuunnella kaikenlaisia signaaleja.

Töissä ruokatauoilla olen lukenut naistenlehtiä. Riikka Pulkkinen sanoi, että uhriksi on helppo ja houkutteleva tekeytyä. Anna Puu sanoi, että ei kiukuttele, koska se sattuu vain kaikkiin, muihin ja itseen. Anarkistikaveri kysyi, miksi vitussa minua kiinnostaa mitään mitä kukaan muu ajattelee. Ota oma aikasi ja unohda ne, keitä ei kiinnosta, se sanoi. Yksi parhaista tytöistä sanoi, ettei se näe minua heikkona, ei hankalana eikä hajonneena, vaikka tietääkin minusta sen kaiken. Toinen, että minun kauneudellani ja karismallani hoitaa kotiin show’n kuin show’n.  

Yksi kiva poika sanoi, että yritetään muistaa, että me ollaan molemmat ihan hyviä tyyppejä ja olla välittämättä siitä, mitä muut meistä kelaa. Tajusin: vaikeinta on välittää ja olla hyvä muille, mutta olla välittämättä siitä mitä ne minusta ajattelevat eikä antaa sen vaikuttaa siihen mitä teen ja miten olen.

Eilen päätin taas, että sisuunnun, en lamaannu. Että annan itselleni luvan hengähtää, jos siltä tuntuu, hyväksyn kaikki haavat ja uupumisen mutta en luovuta. Tänään, kaikesta hiertämisestä huolimatta, istuin alas ja tein asioille jotain. Aloin edes. Ja nyt on jo vähän parempi, väljempi olo. Ei vielä tyytyväinen, mutta sellainen, että kun kuulin Super Jannen laulavan, että jääräpäät jäljelle jää, huomasin nostavani jäärää päätä vähän pystympään. 

Ei kommentteja: