perjantai 28. joulukuuta 2012

jos olet pinnalla, älä vaivu. jos olet pohjassa, älä pelkää.

Vuosi kulkee vääjäämättä loppuunsa, mutta niin kuin jäitä polttelisi. Tiedän, että yhden yön yli hyppäys vuodesta toiseen ei muuta mitään eikä muuta se numerojen vaihtuminen päivämäärärimpsun lopussakaan. Mutta olen päättänyt: ensi vuodesta tulee hyvä. Parempi. Ja siitä aion pitää kiinni.

Viime vuosi oli pysähtymistä. Tämä oli romahtamista. Ensi vuodesta tulee jotain uutta, jotain valmista tai ehjempää. Minä lupaan – minulle, koska muuten en kestä. On sentään oltava jotain, mitä odottaa.

Toissapäivänä halusin taas kävellä ulos, elämästäni ja nahoistani. Hetken aikaa luulin ymmärtäväni itsemurhaajia. Kun on vaikea nähdä mitään, mikä on hyvin ja vaikea löytää mitään muuta ulospääsyä. En minä oikeasti voi ymmärtää, enkä minä oikeasti ole lähdössä. Minä tunnistan niitä vaaranpaikkoja, niitä rajoja jotka alkavat tulla vastaan ja toisia, joita en aio ylittää.

Mutta usein, niin kovin usein tuntuu kuin valtava vesimassa vyöryisi päälle, salpaisi hengen ja liikkeen ja äänet, mutta veden kalvon läpi näkisi kuitenkin vielä maailman. Hidastettuna ja kaukaisena, mutta näkisi.

Joulu meni kyllä hyvin tänä vuonna; oikeastaan se oli kuin koko tämä vuosi. Joitain suunnitelmia, joitain mukavia yllätyksiä. Paljon rakkaita ihmisiä, paljon tekemistä, ehkä vähän kiirekin. Hyvä, mutta lopuksi kuitenkin vähän väsynyt, hämmentynyt ja alakuloinen olo. Pohjaan asti rysähtämistäkin, vaatteet päällä ja hampaat pesemättä humalaansa sammumista aattoaamuyönä (vai jouluaamuko se sitten jo on?). Omaan sänkyyn onneksi.  Yksin, niin.

Ei kommentteja: