sunnuntai 9. helmikuuta 2014

vuoteen sijaamisesta

Olin joskus sellainen tyttö, joka vaihtoi lakanat kahden viikon välein ja peitti vuoteensa joka aamu, koska ei muuten osannut olla.

Nykyään kaikki on niin raskasta. Vuoteen sijaaminen on niin raskasta. Raskasta kuin elämä.

Kolme päivää ennen joulua vuoteessani makasi mies. Sen tuoksun voi vielä kuvitella huoneen nurkassa makaavaan lakanamyttyyn.

Kun aluslakana menee niin kurttuun, etten enää jaksa yrittää suoristaa sitä, sijaan päälle täkin. Nukun yhden täkin päällä, yhden täkin alla. Jos joskus jaksan levittää päiväpeitteen sängylle, alimmaisen täkin päälle, en illalla (tai huomenna tai ylihuomenna) enää jaksa ottaa sitä pois vaan nukun yhden täkin ja yhden päiväpeiton päällä, yhden täkin alla.

Kylmiksi öiksi kaivan kaapista kolmannen peiton. Siinä vaiheessa ajatus lakanoista on jo kauan menetetty.

Vilustuneena asuin viikon peittomajassa. Muina päivinä vain nukun, luen, katselen elokuvia, syön ja teen töitä sängynnurkassa, huoneennurkassa, ison kylmän kivitalon nurkassa kantakaupungin nurkassa.

Etsiä pyykkikasasta (koska liinavaatekaappiin ne eivät koskaan ehdi) toisiinsa sopivat, puhtaat aluslakana, kaksi pussilakanaa, viisi tyynyliinaa. Silittää. Kuoria patja, peitot, tyynyt vanhoista ja sijata uudet tilalle. Asetella peitto patjan päälle, päiväpeitto peiton päälle ja kasa tyynyjä päiväpeiton päälle. Viedä likaiset, nuhruiset pyykkikoriin. Kirjoittaa tarina siitä kaikesta.

Siihen saattaa mennä kokonainen päivä. Siihen saattaa mennä kuukausi.  

Ei kommentteja: