jos voisin olla niin kuin hän

Minä en haluaisi olla heikko. En osaa. En haluaisi olla kipeä. En haluaisi olla väsynyt.

Minua harmittaa olla pois töistä, vaikka tiedän, ettei minusta tässä kunnossa olisi siellä kenellekään mitään hyötyä.

Ehkä en vain haluaisi myöntää olevani haavoittuvainen. Haluisin olla korvaamaton. Edes jossakin; jollekin.

Haluaisin olla vahva ja rikkumaton. Ehjä ja iloinen ja rajattoman energinen. Haluaisin saada asiat hoidettua. Haluaisin olla ryhdikkäämpi.

En osaa pyytää aikaa itselleni, en edes hetkeä. Pelkään pysähtyä. En uskalla myöntää, että tarvitsen jotain. Pelkään omaa tilaani. En tiedä, mitä sen kanssa tekisin.

En edes osaa kirjoittaa yhtään järkevää lausetta. Saati kokonaista tekstiä.

Ja tämä on ainut asia, jota osaan. Edes vähän.


"jos voisin joskus olla niin kuin hän

nauraisin kirjoille, jotka kuuluu osata ulkoa
katsoisin järvenselkää ilman kynää ja paperia
huutelisin puun latvasta
hävittäisin palkkani
jos voisin joskus olla niin kuin hän

joisin viskin ja nousisin portaissa käsilleni
teille ylpeilisin mustelmillani

jos voisin joskus olla
niin kuin hän jota rakastan
jos voisin istua illan sanomatta sanaakaan
jos voisin lyödä niitä jotka kiusaavat pieniä
jos voisin joskus olla niin kuin hän."

- smg


Jos voisin olla niin kuin ihan joku muu.

viime vuonna oli yksi hyvä päivä

Iltaisin minä istun lattialla ja punon helminauhoja. Se on turvallista. Se on vapaaehtoista. Siinä minä voin opetella olemaan hyvä, tai epäonnistua. Virheitä ei ole pakko näyttää kenellekään.

Minua kauhistuttaa mennä töihin, melkein joka päivä. Koska siellä en osaa vielä kaikkea. Koska siellä en ihan kuulu joukkoon. Vaikka onko jossain sitten se joukko, johon minä kuulun?

Töissä on mukavia asioita, mutta osa niistäkin on vääriä. Tai naurettavia. Minä lasken niitä viikkoja ja päiviä, mutta tiedän, että sekin pelottaa, kun on lähdettävä. Kun on taas sanottava hei-hei ja kohdattava jotkut muut, oltava taas kerran säihkyvä ja kiinnostava. Ja minä pelkään niitä hiljaisia iltoja kotona, ja viikonloppuja, kun en jaksaisi enää tehdä mitään mutten uskalla olla yksinkään.

Minun pitäisi järjestää asioita. Varata lentolippuja ja etsiä kotia ja suunnitella opintoja. Minä en jaksaisi olla täällä, mutta pelkään lähteäkin. Mitä jos en sielläkään kuulu joukkoon? Mitä jos en saa asuntoa? Tai kavereita? Mitä jos en ymmärrä enkä osaa?

Minua pelottaa olla. Pelkään olla iloinen ja nauttia niistä hetkistä, joissa on paljon naurua ja auringonsäteitä ja tärkeitä ihmisiä. Pelkään olla surullinen ja rikkonainen. En uskalla ottaa kumpaakaan vastaan enkä päästää irti kummastakaan. Kaikkein eniten minua pelottaa olla molempia yhtä aikaa; kokonainen.

Minun pitäisi siivota, nähdä ystäviä, tehdä töitä, jättää jäähyväisiä, pakata, tehdä listoja, pitää juhlia. Mutta minä vain istun lattialla ja punon helminauhoja.

ei

Äsken aloin itkeä kesken pyykkien ripustamisen. Siksi, että huomasin, että Puolasta ostetuissa pyjamasortseissa on lappu takana. Viimeksi en huomannut sitä, enkä tiennyt, kummin päin ne pitää pukea.

Enkä tiedä, kuinka kauan enää jaksan.

tiistai

tänään hylkäsin
parhaat ystäväni
serranon perheen
skinsin
gossip girlin
helminauhat
ja surulliset kirjat

sotkuisen kodin
pyykkivuoren
tiskivuoren

päiväunet

ja lähdin ulos
kaupungille
puin juhlapaidan
se on citymarketista
mutta hieno silti
laitoin huulikiiltoa
kopisevat kengät
ja korvakorut
lasit jätin kotiin
ja päällystakin

jos tukka on takus
ei se rikos viel oo

tapasin
ihan oikean ystävän
aika uuden
mutta ystäväksi
tahtoisin
sitä kuitenkin sanoa
ihana tyttö
eikä se haittaa
vaikka joskus tilittää

otettiin pullo viiniä
puoliksi
se maksaa kuitenkin
yhtä paljon
kuin täysi lasi

paljon juttuja
hassu tarjoilija
jälkiruoaksi
vielä yksi
mansikkamojito
tai kevytsiideri

vähän hutera olo jo

kello on jo
yksitoista
vaikka on kesä

rappukäytävässä
haisee tunkkaiselle
ja aamulla pitää taas
mennä aikaisin töihin
mutta yhtään kertaa
en ole ollut siellä
vielä darrassa

ei yksi kerta haittaa
jos siihen on hyvä syy

hei hei vaan.

elämä on mun lava

Huudahti kirjaviin roolivaatteisiin pukeutunut teinityttö Kampin keskuksen pohjakerroksessa. ”Mä en tarvii mitään lavaa: elämä on mun lava!”

En tiedä mitä siellä tapahtui. Siellä oli paljon niitä nuoria, jotka pukeutuvat hassusti. Söpöjä ja kummallisia. En tiedä, miksi niitä kutsutaan, mutta kuitenkin niitä, joilla on univormut, heimovaatteet ja kampaukset.

Ollapa yhtä rohkea. Yhtä varma. Oispa elämä munkin lava, eikä pelkkä kuiskaajankoppi.

cry me a river - or get over it and go on with your life

ihmissuhteet ei pue mua.

töissä

minun työpöydälläni
on vierekkäin

Elovena-välipalajuomapurkki
ja Marilyn-kahvimuki

kaksi kaunista blondia
ja minä
takkutukka-kultakutri.