and i’m scared as hell to go so please don’t say you know that i took the easy road

Kaksi ystävää, rakastakin muttei aina niin lähellä, oli mennyt naimisiin, huomaamattani. Tänä viikonloppuna meni monia, joku meni kaksi viikkoa sitten ja joku ensi viikolla. Syksyn kohokohtina kalenterissa lukee kahden parhaan, lapsuusystävän ja parasystäväpojan päivät. Viikonloppuna kaikki muut juhlivat serkun häitä, mutta minä en, koska minä en kestä. Lähinnä en kestänyt ajatusta päivistä ja sadoista kilometreistä äidin ja veljen kanssa, mutta kai sekin kertoo jotain siitä, miltä läheisyys ja sitoutuminen tuntuu.

Parasystäväpojalle sanoin: Muru, tuun häihin. Lupaan pukee liian lyhyen mekon, juoda liikaa boolia ja pokailla bestmaneja. Joitakin onnittelin. Hääjuhlia pakenin lempipoikien seuraan. Äidin soittoihin en vastannut.

Poikia sanon rakkaiksi, pidän huolta, halaan tiukasti ja jos pitäisi, hyppäisin vaikka liekkeihin. Tuntemattomien puolesta olen valmis ottamaan lyöntejä ja haukkuja mutta lähelle en päästäisi ketään.

Pitkätukkaisen pojan kanssa saatan juoda oluen toisensa perään Kallion kaduilla tai jossain lähiräkälässä, höylätä luottokorttia, viipyä pilkkuun asti. Aamuyöstä puhua vahingossa mistä sattuu ja kaikesta, löytää pienen palasen samanlaista sielua ja aamulla olla taas kuin ei mitään.

Viikonloppuyönä yksi lempipoika, trubaduuri mikälie istuu leveällä ikkunalaudalla ja puhaltaa salaa savurenkaat suoraan maailmalle. Vaikka se on kaikista kultaisin, en sitäkään aina osaa mutta sellaisina aamuyön hetkinä osaan sittenkin. 

Se yksi, joka tuli ja meni, tuli ja meni. Sekin on yhtäkkiä taas tässä. Tai ainakin liepeillä. Enää en yritäkään ymmärtää enkä ajattele mitään mutta annan yhtä kaikki tulla.

Mahdottomalle miehelle puhun yhtäkkiä suoria sanoja vaikka luulin sen jo menneen. Ja se vastaa ja väliin uskon, väliin en. Sanon: Ei minulla ole tapana olla, elää, jakaa kenenkään kanssa. Minä vain viehätyn, ihastun, kiinnyn ja rakastan niin kuin minä rakkaudeksi ajattelen. Kiinni saisi ottaa, pitää sylissä, niin lähellä että lähemmäs ei pääse. Olla hellä tai olla raju, kunhan tuntuu jossain. Joku. Jokin. Joltakin.  

Väliin uskon, väliin en.

missä sä oot?

Aamukahdelta makaan valveilla ja kuuntelen ikkunanraosta, kun käheä-ääninen tyttö vuodattaa sydämensä ja kyyneleet. Kiviseinien väliin jäävässä kuilussa se kaikuu koko kapean kadun korviin.

missä sä oot?

missä sä oot!

mä en kestä.

anna mun edes

nukkua sun kanssa.

vaikka sohvalla!

Kerta toisensa jälkeen ja se epätoivo ja se sydäntä puristava kipu on niin tuttu vaikka juuri nyt se ei ole minussa vaan jossain etäällä, ehkä juuri tuossa tytössä.

Tahtoisin mennä ottamaan sen syliin. Kuivata kyyneleet, silittää päätä, sanoa: kaikki järjestyy. Sitä kaipaisin, jos minä olisin se rikki räsähtänyt.

mutta ääni ja itku

loittonevat jo.

!

Arvatkaa mitä tein? Esiinnyin! Yleisölle! Runoja lausuin, kaksi!

Ja monikymmenpäinen yleisö oli lempeä ja osoitti suosiotaan. Enkä minä tehnyt mitään väärin mutta nyt olen lausunut runoja ennen ku täytin kolkyt. Tämän ja tämän.

chouchou

Minusta olisi hauskaa, jos suomeksikin voisi kutsua ihmisiä kaalinpäiksi ja pitää sitä hellittelynä.

.

tai jäihän siitä, ne tarinat joita se kertoo lapsistaan lauantai-iltaisin

tahroja seinäpaperilla

eikä miehestä jäänyt

kuin tahroja seinäpaperiin

sängynpäädyn yläpuolella

en suostu nielemään

mutta annan tulla kasvoille

kun kyllästyn ruikutukseen

silmiin en katso

katkoin katseet kämmensyrjällä

niin kuin teen aina

kun halu ja häpeä käyvät kisailuaan

mutta sitä (halua) ei pidätellyt mikään (häpeä)

ja tahrat seinäpaperilla haalenevat

hitaammin kuin halu, vielä hitaammin kuin häpeä

mies, otettu.