Aamukahdelta
makaan valveilla ja kuuntelen ikkunanraosta, kun käheä-ääninen tyttö vuodattaa
sydämensä ja kyyneleet. Kiviseinien väliin jäävässä kuilussa se kaikuu koko
kapean kadun korviin.
missä sä oot?
missä sä oot!
mä en kestä.
anna mun edes
nukkua sun
kanssa.
vaikka sohvalla!
Kerta toisensa
jälkeen ja se epätoivo ja se sydäntä puristava kipu on niin tuttu vaikka juuri
nyt se ei ole minussa vaan jossain etäällä, ehkä juuri tuossa tytössä.
Tahtoisin mennä
ottamaan sen syliin. Kuivata kyyneleet, silittää päätä, sanoa: kaikki
järjestyy. Sitä kaipaisin, jos minä olisin se rikki räsähtänyt.
mutta ääni ja
itku
loittonevat jo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti