tiistai 27. tammikuuta 2009

kiitos hyvää

Ystäväni kysyi, mitä kuuluu. Ystävän tunnistaa siitä, että sille voi vastata rehellisesti silloinkin, kun se kysyy, mitä kuuluu.

Sanoin: Haluaisin sellaisen tavallisen elämän. Murehtia vain tavallisia asioita.

Ystäväni kysyi, millainen se tavallinen elämä on.

Sanoin: Sellainen, ettei olisi ongelmia. Tai olisi vain tavallisia ongelmia. Sellaisia tavallisen kokoisia. Ja vähän tavallisia ihmeitä. Sellainen nuoren tytön elämä.

Ystäväni sanoi, ei sellaista tavallista elämää olekaan. Se romahtaa välttämättä.

Sanoin: Tiedän. Mutten olisi halunnut romahtaa ihan vielä. Olisin voinut elää vielä vähän aikaa niin kuin tavalliset ihmiset. Ne, joilla ei ole koko aikaa ikävä ja kyyneleitä käsissä. Ne, joiden ei tarvitse pitää liikaa huolta. Ne, jotka eivät halua paeta.

Siinä me istuimme, ravintolan pöydässä, sydämet avoinna puoliksi syötyjen pitsojen äärellä tai vieressä.

Tarjoilija tuli ja kysyi, onko tässä pöydässä kaikki hyvin.

Vastasimme: Kyllä on, kiitos kysymästä.

Ei kommentteja: