tiistai 7. syyskuuta 2010

nelikirjaiminen sana

Lamaannun. Liian monta sellaista asiaa, johon pitäisi reagoida tai sitten olla välittämättä. Juuri tätä pelkään Suomessa.

Ranskalainen rakastaja kirjoitti tänään: en jaksa sinun kanssasi. En voi juosta sinun perässäsi maailman toiselta puolelta, kun et tule yhtään vastaan. Enkä minä välitä, enhän aikonut koskaan enää nähdä sitä. En aikonut mitään. Mutta minun on vaikea kestää asioita, jotka sanotaan ääneen. Etenkin, jos joku toinen avaa suunsa ensin. Minun kuuluisi olla se tyttö, joka näyttää pitkää nenää rakastajille. Se joka lipeää otteesta. Ja lopulta se olen minä, joka jää nuolemaan näppejään.

Vähän samanlainen tunne, kun pyytää entiseltä poikaystävältä apua vaikka tietää ettei pitäisi ja sitten kun se ei pääse, tuntee itsensä taas uudelleen hylätyksi.

Haluaisin ajatella keveitä, kaunista naapurinpoikaa tai pitkiä ja komeita. Minä ja perhosen siivet ja kevyet kengät ja silti raahustan eteenpäin jalkojani laahaten. Jos edes sen vertaa.

On niitä asioita, jotka naulaavat minut maahan kiinni. Gradunkirjoitus ja alkavat aikuisten työt ja harjoittelupaikkahakemusten kirjoittaminen ja ensi sunnuntainen puolimaraton enkä edes siitä taida selvitä kunnialla.

Tämä on Suomi, minun Suomeni. Liikaa velvollisuuksia. Liikaa täysiä kalenterinsivuja ja liikaa ihan turhaa murehtimista. Ja se kaikki ypöyksin.

4 kommenttia:

Pari asiaa kirjoitti...

Hei! En tiedä, muistatko enää mimiä ja hänen maailmaansa, mutta pyysit aikoinaan blogissani ilmoittelemaan, jos jatkan kirjoittelua. Täällä sitä nyt ollaan, uuden nimimerkin takana ja uudella aihealueella, mutta sama ihminen kuitenkin. Ei näitä blogeja vain malta seurata niin, ettei pääse itse höpöttelemään :)

Riikka kirjoitti...

Muistan! Mahtavaa. Tervetuloa takaisin :)

Tiina kirjoitti...

Mä en haluaisi aina ymmärtää miltä susta tuntuu, mutta valitettavan usein ymmärrän.
Mä inhoan olla se, joka jää aina nuolemaan näppejään, kun sen pitäis olla just toisin päin.

Riikka kirjoitti...

musta on tavallaan lohduttavaa, että joku ymmärtää. vaikka onhan se ihan väärin, että me nuollaan näppejä ja jäädään rannalle. olen varma, ettei meidän kuuluisi vaan niiden toisten. joidenkin toisten edes.