Sunnuntaiaamuna suutelin pitkätukkaista, parrakasta miestä, vaikka sellaista minun ei koskaan pitänyt. Nauraa kihersin, keimailin ja vilkutin hyvästiksi. Kävelin kotiin kevyin jaloin ja ajattelin: ehkä se riitti.

Nyt makaan mytyssä sängyllä, pää peiton alla piilossa, ja kuuntelen sen pojan haikeita lauluja. Huomenna se laulaa niitä koko kaupungille, enkä minä ole siellä. Olenko missään? Tai onko se? Olemmeko me?

Niin pienestä menen sikinsokin.