mies joka on maistanut minusta jokaisen tuuman

Käännyin alas kotikadulle ja siinä käveli mies, joka viime kesänä tai ikuisuus sitten hurmasi minut puhumalla suahilia baaritiskillä. Sen toimisto on kulman takana ja ikkunasta minä sen joskus näen mutta se ei minua. Tai ei tunne. Tai ei halua tuntea.

Tuossa kävelee se mies, joka on nähnyt ja maistanut minusta jokaisen tuuman, jossain niistä Merihaan tornitaloista, joissa on kaupungin kaunein näköala mutta kun painaa oven kiinni perässään, ei sitä enää erota kaltaisistaan. Minä tiedän siitä tarinoita, joista osan olen jo unohtanut mutta kukaan muu ei ehkä ole koskaan kuullut. Tai sitten on.

Sen aamuyönvalkoisessa valossa kylpevän Hakaniemen minä muistan vielä kauan sen jälkeen, kun se mies on mennyt.

Mutta tuossa se nyt kävelee ja minä vain kävelen ohi, olen kuin en olisikaan tai kuin olisin joku muu. Nyt satojen öiden jälkeen olen joku muu enkä sitäkään, ja sekin on.

Vaikka sen muistan sentään nimeltä, toisin kuin jotkut toiset. Vuosi vuodelta ne käyvät mitättömämmiksi, nimet ja ihmiset.

Paitsi ne, joista vahingossa tulee sydänystäviä. Joskus niin käy, vaikka en osaa sanoa miten minusta sellaiseen on.