Aamulla pyykkituvassa luin Heidin Könkään kirjaa Vieras mies. Mitättömästä pohjoisesta kylästä, jossa hiihdetään jäätä pitkin piiskaavassa tuulessa, sodassa paleltuneet kädet ja jalat pakottaen. Kortilla haetaan oikeaa kahvia ja viina polttelee ihanasti kurkussa, saunassa käydään yhdessä vaikka asutaankin susiparina. Muistoissa Imatra palaa ja Mannerheimin silhuetti piirtyy liekkejä vasten.
Sellaista tarinaa ei voisi koskaan kertoa vieraalle kielelle. Vaikkeivät ne ole minun aikani muistoja, kuitenkin minä tunnen ne niin kuin suomalaiset. Mitä Mannerheim ja viinakortti tarkoittavat, mitä kaikkea niillä sanotaan ja piilotetaan.
Kummallisen paljon minussa on Suomea, suomalaista. Sellaista, mitä ei voi lukea edes liian vaaleasta ihosta tai kylmästä hymystä. Sellaista, mitä ei ehkä koskaan voi jakaa. Muttei ottaa poiskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti