drama queen

Minä olen sellainen tyttö, joka ei voi mennä juhliin, koska kukaan ei pyytänyt sitä. Vaikka kaikki muutkin menevät sinne, eikä niitäkään ehkä kukaan pyytänyt. Sellainen tyttö, joka tekee kaikkensa, että edes joku pyytäisi sen mukaan, haluaisi, että se tulee. Eikä siltikään tule, kun joku pyytää. Pitäkää juhlanne. Sellainen tyttö, joka menee mieluummin toisiin juhliin vain, että voisi esittää, että oikeastaan sillä on niin paljon hauskempaa, kauniimmat ystävät ja paremmat bileet kuin kellään muulla eikä kukaan voi koskaan kuvitellakaan.

Minä olen sellainen tyttö, joka menee maanantaiaamuna töihin vasta yhdeksäksi, ettei sen tarvitsisi kahvitauolla kuulla, kuinka hauskaa kaikilla muilla on viikonloppuna ollut niissä juhlissa, joihin kukaan ei sitä pyytänyt. Tai ainakin se ajattelee, että menisi vasta yhdeksäksi niitten juttujen takia. Oikeasti se menee vasta yhdeksäksi, koska on niin väsynyt, koska on edellisenä iltana itkenyt itsensä uneen miettien, miten tylsää on kuunnella niiden toisten juttuja täydellisestä viikonlopusta. Tai jotain muuta.

Minä olen sellainen tyttö, joka käveli yksin Kalliosta kotiin keskellä yötä ja suunnitteli koko matkan kirjoittavansa heti kotiin päästyään siitä, millainen drama queen se oikein on. Tai ainakin kuvittelee olevansa. Joka ajatteli, että tasan viiden viikon päästä on sen viimeinen ilta tässä maassa, ja sitten se lähtee. Eikä ehkä koskaan enää tule takaisin. Vaikka oikeasti se lähtee vain vaihto-oppilaaksi, niin kuin kuka tahansa yliopisto-opiskelija tai ihan kuka vaan. Joka ajatteli, että tasan viiden viikon päästä on sen viimeinen ilta tässä maassa, ja oikeastaan se toivoo vain, että sillä olisi joku, joka jäisi odottamaan. Ajatteli niin kai siksi, että se kuulostaisi hienolta kirjoitettuna. Dramaatilliselta nyt ainakin. Mutta oikeasti se nukahti kesken ajatuksen.

Minä olen sellainen tyttö, joka saa arvostella ihan ketä tahansa siitä, ettei se osaa ja että se tekee väärin, mutta loukkaantuu itse sydänjuuriaan myöten ja menee vessaan itkemään ripsivärit tuhruksi, jos joku sanoo, että se on tehnyt virheen. Ja odottaa vielä, että joku huomaisi sen itkeneen ja sanoisi jotain kaunista. Ymmärtäisi. Kävelen ympäriini kärsineen näköisenä ja kuvittelen olevani jotain.

Minä olen sellainen tyttö, joka voi sanoa toiselle, että lopeta se itsesäälissä vellominen ja itsesi ja muiden satuttaminen, tyhjien lupausten antaminen ja ruikuttaminen. Sellainen tyttö, joka voi kuitenkin kirjoittaa kokonaisen blogin siitä, miten väärin sitä on kohdeltu ja miten viaton se itse oikeastaan on ja miten taas huomenna ensi viikolla seuraavana vuonna se on varmasti vahvempi ja rohkeampi. Sellainen tyttö, joka voi työpäivän jälkeen tulla kotiin ja purskahtaa itkuun, koska joku on ollut sille vähän ilkeä ja ehkä unohtanut pyytää sen mukaan ruokatunnille tai ehkä syönyt sen tikkarin.

Minä olen sellainen tyttö, joka julistaa koko maailmalle, että se on jo alkanut pakata, ostanut lentoliputkin. Että se on lähdössä. Sellainen tyttö, joka voisi kirjoittaa facebook-statukseensa ”sinä lähdit pariisiin, sanoit olevasi onnellinen”. Toivoa, että se kuulostaa jonkun mielestä jännittävältä. Ja kuitenkin loukkaantua, jos joku näyttää sille virtuaalipeukkua. Ne haluavatkin vain minun lähtevän. Eivät malta odottaa, että pääsevät minusta eroon. Unohtavat ennen kuin ehdin turvatarkastusportista läpi. Sellainen tyttö, joka voi vitsailla tästä, ja kuitenkin hiljaa miettiä, tuleeko kellekään oikeasti ikävä. Edes vähän.

Minä olen sellainen tyttö, joka on varma, että ihmiset puhuvat siitä. Varma, että ne nauravat sille, kun se kääntää selkänsä. Varma, että kaikki maailman itkuvirret ja kasvukertomukset kertovat juuri sen elämästä. Sellainen tyttö, joka voi ivailla teini-idolille, joka tilittää juorulehden kannessa sisällään kantamaansa tuskaa ja olla samalla varma, että kukaan ei koskaan ole ollut yhtä surullinen ja yhtä onneton ja alistettu ja yhtä täynnä kaikkea. Yhtä ainutlaatuinen ja erilainen. Sellainen tyttö, joka haluaisi olla kaikille kaikkea, koko ajan, joka paikassa. Ja jos ei sitä, niin olisi ainakin joku jollekin. Joskus. Jossain. Sekin saattaisi kuulostaa hienolta kirjoitettuna.

Minä olen sellainen tyttö, joka oikeasti vain hymyilee nätisti ja suree sen hymyn takana salaa sitä, ettei kukaan edes tajua, että oikeasti se haluaisi olla kylän/koulun/työpaikan suurin draamakuningatar ja itkeä huutaa raivota riehua rakastaa kovempaa kuin kukaan muu ja mitä muuta ikinä huvittaakaan. Jos vain uskaltaisi. Tai viitsisi.

Minä olen sellainen tyttö, joka kaikesta huolimatta toivoo, että joku nyt tajuaisi, millainen se on. Millaista sillä on. Millaista sen elämä on. Miten paljon siinä on, kaikkea.

Hullu tyttö. Luuli itsestään niin paljon.