Jotkut ihmiset ovat kuin magneetteja. Niitä ei vain voi vastustaa. Ne pystyvät valaisemaan koko huoneen pelkällä hymyllään ja kun ne ovat siinä, lähellä, koko muu maailma menettää merkityksensä.
Minun elämässäni on monta sellaista ihmistä. Niitä ei koskaan lakkaa rakastamasta, vuosien tai kilometrienkään päästä. Ne tuntuvat omilta, aina. Niitä ei haluaisi menettää muille, mutta vaikka ne joskus menevätkin, niistä jää aina jotain meihin.
Ne ihmiset tietävät tarkalleen, kuinka kauan jaksat kuunnella niiden hyväntahtoista piikittelyä ja milloin täytyy pilailun sijaan sanoa jotain kaunista. Niiden kanssa voi yhtäkkiä heittäytyä vakavaksi ja seuraavassa hetkessä taas nauraa sydämensä pohjasta; niiden kanssa, ei niille. Niistä tietää, että ne ajattelevat sinua, silloinkin kun ne eivät ole tässä. Jos ne sanovat jotain, siihen on pakko uskoa.
Sillä ei ole mitään väliä, millaisia ne ihmiset ovat. Miten ne elävät tai mitä ne ajattelevat. Miltä ne näyttävät tai mistä ne haaveilevat. Vain sillä on merkitystä, millaisia ne ovat sinulle. Sillä, että ne ovat sinun. Edes vähän.
Niiden seurassa haluaa aina olla parhaansa, mutta ei haittaa, vaikkei se onnistuisikaan. Ne ymmärtävät, ettei sinun tarvitse aina olla täydellinen. Ja silti olet niille tärkeä. Nekin ovat täydellisiä juuri sellaisina.
Ne ovat sellaisia ihmisiä, joiden kanssa viettäisi tämän päivän, jos tietäisi sen olevan maailmankaikkeuden viimeinen. Niiden vuoksi antaisi enemmän kuin uskookaan.
Niiden kanssa tekee aina mieli istua ja kävellä ihan pikkuisen liian lähellä. Ja seisoa junalaiturilla viimeiseen asti. Eikä sekään haittaa, vaikka myöhästyisi.
Joskus minusta tuntuu, että olen kohdannut jo niin monta sellaista ihmistä, että minun kiintiöni on jo täysi. Joskus huolestuttaa, että kaikki ne ihmiset vain kulkevat minun ohitseni, viipyvät vain hetken ja vievät palan minusta mukanaan, mutta eivät koskaan pysähdy.
Mutta ehkä ne ovat juuri niitä ihmisiä, jotka pitää uskaltaa päästää vapaiksi. Niitä joista sanotaan, että pitää päästää irti saadakseen itse. Mennä kauas nähdäkseen tarpeeksi lähelle.
Silti, niitä ihmisiä minun tulee eniten ikävä.
4 kommenttia:
Minun elämässäni ei ole ollut yhtään tuollaista ihmistä. Why?
Voi olla, että niiden ihmisten viehätys tulee juuri siitä, että ne ovat aina vähän saavuttamattomissa. Ne ovat minun elämässäni, mutta todellisuudessa niistä ei koskaan tule minun. Muuta kuin korkeintaan kauniissa päiväunissa. Jos ne joskus oikeasti pysähtyisivät tähän, se kuori rakoilisi ja sieltä alta tulisi esiin se oikea ihminen. Jota silti ehkä olisi pakko rakastaa, niiden virheidenkin takia.
niin totta...tapasin tämmösen ihmisen ja halusin sen vangita itselleni, mutta eihän siinä niin käynyt, vaan pakko oli päästää irti ja tässä nyt sydän murtuneena odotellaan parantumista.
kysymys joka jomottaa päässä harva se päivä on, et olisiko tuommoista ihmistä koskaan kannattanut ees tavata, jos lopputuloksena on vaan haavat sydämessä.liekö edes moiset tyypit tajuaa rikkovansa sydämiä ympärillänsä ihan pelkällä olemuksellaan tahtomatta kellekkää mitään pahaa.
Mä luulen, että ne ei ehkä edes tajua. Ainakaan aina. Jotkut ihmiset vain on sellaisia. Ja kun se ehkä on niin, että jokaisella on omat sellaiset ihmisensä, niin ei kyse ole edes mistään yleismaailmallisista ihana-piirteistä, vaan vain siitä jostain, joka on parasta juuri minulle vaikkei kellekään muulle olisikaan.
Mut luulen myös, että on parempi kohdata sellaisia ihmisiä kuin olla kohtaamatta. Mä olen vähän naiivi ja toisaalta melodramaattinen, mutta jotenkin edelleen ajattelen, et on parempi rakastaa ja menettää kuin olla koskaan rakastamatta. Ja toisaalta on myös lohduttavaa, että tietää maailmassa olevan tuollaisia ihmisiä. Ehkä joskus kohtaa jonkun sellaisenkin, joka jää. Tai ehkä sitä on itse jollekin toiselle ihminen, jota on vain pakko rakastaa.
Ne ihmiset, joita oikeasti on vain pakko rakastaa, halusi tai ei, minusta yleensä jättävät jälkeensä aina jotain muutakin kuin haavoja. Niiden hymyä on aina vähän haikeaa katsoa, mutta jokin siinä silti lämmittää. Ne ovat eri ihmisiä, jotka tahallaan leikittelevät toisten tunteilla eivätkä välitä edes niistä haavoista.
Mutta tuntematon, toivottavasti sinun haavasi paranevat. Ja toivottavasti vastaan tulee joku toinen, jota vain on pakko rakastaa.
Lähetä kommentti