En pelkää enää tanssitunneilla. En häpeä, jos en osaa. En häpeä olla se ainoa blondi, joka ei aina ihan tajua mitä opettaja sanoo ja joka ei uskalla kysyä neuvoa tai mitään ja joka hikoilee liikaa. Nauran ja teen kaiken mitä osaan ja yritän enemmänkin. En nolostu, kun opettaja tulee selittämään minulle jotain tai käskee minun tehdä niin että se voi korjata. Arastelen, mutta teen kuitenkin.
Kolme viikkoa on tehty samoja liikkeitä, lisätty vaan aina vähän jotain uutta. Se sopii minulle paremmin. Minä olen sellainen, tarvitsen vähän aikaa totutella ja ihmetellä. Opin kyllä sitten, vaikken muistakaan kotona koskaan edes harjoitella. Riittää, kun saan vähän miettiä.
Tänään harjoiteltiin taas pied casséta. Ensin toiselle puolella ja siitä yhtäkkiä ympäri ja sitten piti jo olla rikkinäisine jalkoineen ihan toisella puolella ja toisessa suunnassa. Se opettaja sanoi minulle, älä epäröi ja sinä osaat sen. Päätät vain, että pyörit ympäri, nopeasti ja liikaa ajattelematta. Sinä osaat sen kyllä. Tout à fait.
Ja minä osasin. Niin kauan kuin katson mallia muilta, minä teen väärin. Mutta kun keskityn vain siihen, mitä teen, yhtäkkiä osaankin. Hitaasti ja kerta kerran jälkeen vähän nopeammin. Vähän varmemmin ja luontevammin.
Minä olen oppinut tanssitunneilla kaikenlaista. Sen, etten ole huonompi ihminen, vaikken osaa kaikkea. Ja sen, että osaan kyllä, kunhan vain en epäröi liikaa.
2 kommenttia:
Noi on tanssituntien suurimpia opetuksia. Nuff said!
joo, eikä yhtään haittaa opetella niitä kuuman afrotukkaisen tanssijapojan johdolla...
Lähetä kommentti