Haluaisin kulkea kapeilla kujilla. Haluaisin puhua jonkun asian puolesta. Huutaa ja kirota jos täytyy. Haluaisin suudella kiihkeästi pitkissä jonoissa ja ärsyttää niitä, jotka seisovat takanani. Haluaisin tanssia sydämeni kyllyydestä, hyppiä niin että hiki valuu pitkin kaulaa ja laulaa mukana espanjaksi. Olla välittämättä siitä, miten jalkoihin sattuu ja joku heittää kaljat päälle. Haluaisin ymmärtää kaikki vitsit, joita täällä kerrotaan.
Haluaisin valvoa aamuun asti ja mennä ja tulla niin kuin haluan. Ottaa mukaan toisia huolettomia. Haluaisin olla kevyempi; vähän ilmaa maan päälle. Helpompi ja iloisempi. Huoleton ja huolimaton.
Haluaisin olla onnellinen tästä. Nyt. Ja sitten toisaalla, onnellinen siitäkin. Silloin. Haluaisin osata päästää irti ja pitää kiinni.
Haluaisin jonkun, joka olisi täällä, jakaisi nämä huoneet ja ruuhkaiset lähiöjunat ja väentungokset ja liian kalliit vuokrat ja ravintolat ja typerät säännöt ja vaikeat sanat. Jonkun, joka kävelisi kanssani monumentilta toiselle tai sitten jonnekin ihan muualle, pois, koska minä riittäisin ilman monumenttejakin. Veisi minut sitten maailman ääriin. Ja sitten kotiin.
Jonkun, joka olisi koti. Koti ei ole täällä eikä siellä, jos kukaan ei odota. Koti on vain jossain toisessa, koska minuun se ei mahdu.
2 kommenttia:
Kaksi viimeistä kappaletta säväytti. Niistä voisi säveltää biisin. Tai sitten ne voisi lausua häissä. Tai ne voisi tuhertaa korttiin rakkaimmalle. Kirjoitat niin kauniisti!
kiitos. sanoit tosi nätisti. osaispa säveltää. tai jos ois ees se rakkain, jolle tuherrella...
Lähetä kommentti