niin kuin ohutta paperia

Ihmiset näkee mun läpi ja kaikenlaista tapahtuu. Pukeudun keijuksi ja tanssin aamuun asti mutten hymyile kuin sille yhdelle joka ei kaipaa minun hymyä. En anna kenenkään koskea ja suututan kaikki miehet ja ystävät ja kauniit nuoret pojat. Katoan ja kaatosateessa pää jäässä pariisin aamuyössä ajan kaupunkipyörällä kotiin vaikka saman päivän aamuna kaaduin jo kerran niin että polvet on taas ruvella ja näytän säälittävältä minihameessa. Ihmiset lähtevät toiset ennen aikojaan lyötyinä ja toiset itkien, mutta ilosta. Ja minä jään, varjoihin ja marginaaleihin ja aina vähän sivuun, ja vedän verhot tiukkaan kiinni. Parasta on istua kylmänkostealla stadionin nurmella mun ihmisten kanssa ja katsoa mm-kisoja isolta ruudulta kun kotona ei ole telkkaria. Sitäkään en osaa sanoa ääneen.