Tänään menen piknikille parhaan italialaisen pojan kanssa. Se antoi minulle lempinimen, ensimmäisen kymmeneen vuoteen. Sillä on ihana tyttöystävä ja huomenna se muuttaa takaisin Padovaan.
Piknikille pitää tuoda taiteita. Ollaan Pariisissa, viini ja patonki on niin nähty. Ja, ollaan Pariisissa. Minä pelkäsin, etten olisi tarpeeksi taiteellinen kaikkien niiden arkkitehtien keskellä. Ne kaikki piirtävät ja maalaavat ja ottavat kauniita valokuvia. Mutta se poika sanoi minulle, että minun sanani ja minun koruni inspiroivat sitä, että niistä (ja vähän muustakin) se koko idean keksikin.
Keväällä yksi tyttö sanoi minulle, että se haluaisi tehdä lastenkirjan. Sellaisen kirjan, johon se piirtäisi kuvat ja minä saisin kirjoittaa tarinan. Ja yksi poika pyysi minua kirjoittamaan sille laulunsanoja. Tätä ajattelin silloin.
2 kommenttia:
Jahas, synkassa mennään taas.
Mikä noissa pojissa onkaan vialla, että keksivät söpöjä lempinimiä ja sitten ne lähtee pois ja ovat jonkun muun kanssa...
Huoh, niin. Maailmassa on virheitä.
Lähetä kommentti