Jostain syystä minä olen aina se tyttö, joka jää yksin.
Tahtoisin olla se, joka on valoa täynnä. Tahtoisin olla hattaraa. Hento ja paksutukkainen, mahtua jokaiseen kainaloon. Tahtoisin olla se, jota kosketaan hellästi ohimennen. Se, jonka kanssa jäädään odottamaan seuraavaa bussia, vaikka se ajaisi kaupungin väärälle laidalle. Se joka saa kasvot loistamaan. Se jolla on lupa ja oikeus ja tila.
Mutta minä olen herkkä ja raskassydäminen. Avoin ja kovakuorinen. Se johon kukaan ei osaa tarttua. Se jolla ei ole paikkaa missään. Se joka pelkää eniten niitä joista pitää. Mitään katumaton mutta yksin. Luja, arka, toisenlaisena varmasti falski. Ja ihana tyttö, tuntemisen arvoinen.
Olla arvokas tällaisena, kelvata. Tai korkeintaan muuttua paremmaksi, ei yhtään toiseksi.
On joku kierre, syöksykierre, loputon johon minä aina jään kiinni, rakkaudessa, ystävyydessä, osana olemisessa. Siitä minä haluaisin päästä. Päästä olemasta se tyttö, joka aina jää yksin.
5 kommenttia:
Mutta ehkä sä jonain päivänä kohtaat jotain, mikä on paljon enemmän kuin mikään mitä ne hattaraiset on koskaan kohdanneet. :)
http://www.youtube.com/watch?v=k20h4hZ4Roc
Niin Tiina, ehkä. Toivotaan. Vaikka kyllä se aika usein epäilyttää jo. Mutta kiitos <3
Ja kiitos tuntematon (vaikka aavistelenkin, kuka saatat olla). Tuli itku.
Mutta sussahan on valoa ja kaikkea.
Aikoinaan eräs viisaampi sanoi: "älä tuijota tähtiin, sinä olet tähti". Pätee suhun myös.
Kiitos, kuka ootkaan. Itkin tästäkin, voi saatte minut itkemään vaikka hyvällä. Valoa ja kaikkea, yritän muistaa sen. Tänäänkään en antanut kenenkään katsoa ohitseni.
Lähetä kommentti