En pysy kasassa enkä millään saa pidettyä lankoja käsissäni; pakotettua itseäni pienimpäänkään asiaan, joka pitäisi tehdä vain siksi että pitäisi, eikä siksi että se olisi tärkeä. Paniikkikohtaukset palaavat aina, niin sanotaan. Nytkin, vuosikausien tauon jälkeen enkä ymmärrä miksi, kun kaikki on paremmin kuin koskaan ja vaikka jotain jäisikin tekemättä tai menisi pieleen, ei siihen mikään maailma kaatuisi.
Teen kämmenistä kupin ja hengitän siihen kun tuntuu että maailmani hajoaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti