(Mä olen täällä, välillä huumaavan hyvällä tuulella kun pojat hymyilee ja tiskaa mun astioita ja kertoo missä kaikessa mä oon hyvä ja musta tuntuu, että mä voin sanoa niille kauniita asioita yhtä suoraan ja että kun näen itseni vähänkin paremmin, muutkin näkevät minut ja kun en ole mustasukkainen tai kateellinen, ei ole syytäkään olla. Välillä uskon tulevaankin ja hetkittäin kaipaan kotiinkin ja syön hedelmiä ja herään aikaisin ja käyn lenkillä tosta noin vaan hymyillen, eikä mikään paina, ei edes kilometrit paina eikä siitepöly.
Välillä melkein itkettää tai itkettääkin, kun olen niin väsynyt enkä enää tai vielä kestä paineita, kirjoissa on liikaa sivuja, aika tuntuu nopeutuvan, päivät kuluu hukkaan ja pois ja kohta ei ole enää mitään ja sellaiset ihmiset, joiden luulin olevan tyytyväisiä ei olekaan sitä enkä sitten tiedä osaanko minäkään olla ja toisilla ihmisillä menee niin kamalan kurjasti, että minunkin on vaikeaa hengittää enkä jaksa nauraa ainakaan, enkä vastata teidän sanoihin vaikka pidänkin niistä hurjasti.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti