Itku tulee hetkissä. Pienestä tytöstä, joka retuuttaa pehmojääkarhuaan, kuin uskoisi vielä että se riittää turvaksi koko maailmaa vastaan. Naisesta, joka polvistuu pakkasessa kyyhöttävän kerjäläisen vierelle. Mummosta, joka kiittää kolmesti kun avaan oven.
Silloin, kun tiskaan suurinta ja terävintä keittiöveistä ja olen melkein liian varomaton.
Tärisevin käsin kauhon suuhun vettä ja lumelääkkeitä. Peilistä näen tyhjät silmät enkä usko, että voisin koskaan muuttua tästä.
2 kommenttia:
Luen ja samaistun. Kiitos. Mina
ei kestä, vaikka oikeastaan on surullista että joku muukin kokee ja tuntee näitä. kiitos silti, että kerroit. ja voidaan paremmin, pian.
Lähetä kommentti