Nytkö jo! Mutta ei minun rakkauteni ole vielä tullut onnelliseksi.
Rakastaisinkohan enemmän jos kirjoittaisin vähemmän? Uskaltaisiko rakkaus tulla suoraan minun luokseni sen sijaan että se nyt hiipii nurkissa ja piiloutuu varjoihin? Tulisiko se lähemmäs, jos en koko aikaa puhuisi ja vitsailisi ja pelkäisi sitä pois?
Vai onko sittenkin niin kuin luulen, että minä olen se joka ei uskalla. Minä en koskaan rakastu sellaiseen, jonka voisin saada. Ihmisiin tai muutenkaan. Rakastun niihin, jotka ovat kaukana tai lähtevät sinne. Niihin, joilla on jo joku. Niihin, jotka eivät haluakaan ketään. Niihin, jotka ovat pelkkiä pilvilinnoja kiiltokuvia piikkisiä ruusuja kaukana arjesta. Perhosia vatsassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti