Vaikka yritän sammuttaa
sen kuvan, kaikkein parhaiten muistan, miten se istui sängynlaidalla ja miten
minä polvistuin sen syliin. Miten tiukasti se halasi, niin kuin hukkuvat sanotaan. Muistan terävän pienen kiven vasemman polven alla. Sillä pojalla ei
ole imuria, sillä on kiviä lattialla ja villakoiria. Ja luja syli. Niin
hemmetin luja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti