ei ole puhdasta pöytää jolta aloittaa

perjantai-iltana istun yksin kotona ja luen toisten ihmisten surullisia tarinoita

tuhannetta kertaa kaipaan sitä mitä en ole

sitä mitä ei ole

ja ikuisesti ovat

niin kuin jossain kiertoradalla

ehkä vähän lähellä

mutta eivät koskaan minussa

sitten istun jo kylpyhuoneen lattialla

niin kuin istuin joskus aina

mietin, itken tai

niitä joita saatan kepeästi sanoa rakkaiksi

elämäni pojiksi

vaikka en minä ole mistään kevyt

kyyneleet valuvat poskia kaulaa

rintojen pehmeää kaarta pitkin

haaleasti muistan kosketuksia

ja illasta tuli vain

sieltä täältä reikäinen

heikko kudelma

enkä tiedä voiko oppia

toisenlaista tapaa kirjoittaa

sydänverellä

vaikka kuinka varastaisi toisen sanoja