maanantai 15. heinäkuuta 2013

kynnyksillä

Välillä, vahingossa, tulee sellainen onnellisuushetki. Kun seisoo Hakaniemen laidalla ja iloon riittää jäätelöhetki ja uusi lempimekko. Ja samalla tietää, että kaikki isotkin jutut on pitkästä aikaa ja vähän vahingossakin tosi hyvin.

Edes pieniin kuoppiin tai ojiin en ole viikkoihin kompastellut, kuiluun putoamista en edes muista. Terapia on lomalla ja on helppokin pysytellä kaukana partaista.

Mutta lukkoja on, kiinniruostuneita tai niin uusia, ettei niitä osaa edes tiirikoida. On pieniä kärhämiä kaikkein lähimpien kanssa. Niin pieniä, että kai niistä pääsee yli mutta mieleen ne jäävät. Johtuvat ehkä siitä, kun niin paljon miettii mitä itse on ja tekee ja haluaa, ettei sitten enää ole voimaa miettiä toisia tarpeeksi.

On harvinaisia romahtamisia, isoveljen edessä ja pienenpienistä asioista, jotka oikeasti kertovat jostain ihan muusta, suurista ja tärkeistä. On halu olla etäämmällä ja kuitenkin kaipaus lähelle.

On yksi mies. Voi niin, tietenkin! Ja millainen mies. Mahdoton. Mies, joka vie mahdottomuuden ihan uusille tasoille. Mies, jonka toinen nimi on Mahdoton. Sellainen mies, jonka kuva on sanakirjassa siinä kohtaa, jossa lukee ”mahdoton” ja mies, jonka otsassakin se voisi lukea, kun se kuitenkin on päivänselvää. Voi mahdotonta.

On tukahdutettuja sanoja tai sellaisia sanoja, jotka tulevat suusta ihan väärinä. On kynnyksiä, joille unohdutaan ja pinta, jonka alla kuitenkin kuohuu.

Ei kommentteja: