Vaikeinta on olla vain surullinen, ilman yhtään vihaa.
Minun maailmani ei enää kaadu yhdestä puuskasta. Minä en enää makaa päiväkausia pimeässä. Minä en enää vello, mutta minun on saatava olla tämä. Tyttö joka on liimattu kokoon palasista.
Minun perheeni on rikki ja siksi tarvitsen uuden. En heitä menemään niitä vanhoja, mutta tarraan tiukasti kiinni jokaiseen, joka uskaltaa pysähtyä minun kohdallani. Minä tarvitsen ihmisiä, ystäviä. Nyt vasta minä uskallan sanoa sen ääneen. Mutta sekään ei riitä.
Minä yritän rakentaa siltoja, siteitä, verkkoja. Joka kerta kun rakennan uuden palan, joku vetää pois jonkun toisen. Minun elämäni on kuin Babelin torni, älkää jumalauta heiluttako sitä pöytää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti