luvia

Auton kyydissä johonkin Suomeen. Halkosavotta. Savusauna ja kaivosta kannettu vesi. Peräkärrypalju. Ristiseiska. Matkakaljat hylätyn Reimarin terassilla. Juhannustaiat, villiyrtit tyynyn alla ja hupsut unet. Superkuu. Siskonpedit. Lettukestit. Pyöräpaja.  Kukkamekkonaiset pellonlaidassa. Kesän ensimmäiset ja viimeiset valssit Laitakarissa. Taskulämmin viski. Nuotiopiiri, trubaduuri ja dj Vainun yödisko. Nissintanhuan ihana emäntä ja muut uudet ja kivat.

helppoon

Yritän leikitellä, mutta ei, ei. Enhän minä ole sellainen tyttö. Minä jään hipaisusta kiinni kepeisiin sanoihin, anteliaisiin hymyihin, aavistuksen liian pitkiin katseisiin.

Minä hyppään jyrkänteeltä, oi! Minä hyppään ilman varjoa. Minä astun pedon pesään ja pedon kitaan, huolettomasti astun. Ja vaikka siinä miehessä kaikki vilkuttaa ja kirkuu punaista valoa, minä juoksen suoraan päin!

Kun vapaailtana joku soittaa kelloja, heittää kiven ikkunaan, viheltää. Sydän hypähtää kurkkuun ja minäkin melkein hypähdän.

Niin helppoon minä menen.

mitä näit

kerro minulle

nyt tai joskus

sano tai kirjoita

mitä sinä

minussa näet tai

näit

mitä minä sain

sinut

tuntemaan

vaikka se

olisi

kauhtunut jo

varastetut, hätäiset, palavat

suudelmat kuolleet

jonkun toisen huulille

tunne lakastunut

se itu on minussa vielä.

kerro

mitä näit.

into, himo, mies ja minä

Intohimoinen mies! Sallikaa minun nauraa. Vai sallinko minä teidän? Korvissani kaikuu se Broadcasters-naisen nauru, kaikuu kaikumistaan.

Mies, jolla on tärkeitä asioita. Mies, jossa on paloa. Mies, jolla on rakkauksia. Mies, joka rakastaa naisiaan tai naisia, yhtä tai monia kerrallaan mutta aina vähän vähemmän kuin asioita.

Erämies tai asfalttisoturi, taiteilija ja taivaanrannanmaalari. Mies, joka varastaa sinusta palan ja käyttää sen kauneimman tai rumimman tai yhdentekevimmän laulunsa kertosäkeessä, maalaa tauluksi. Unohtaa sinut mutta muistaa tunteen.

Mies, jonka intohimona on valloittaa huippu kerrallaan ja ehtiä jokaiselle barrikadille, maalata maailmoja harmaaseen betoniseinään yön hämärässä, ruokkia jokainen nälkäinen, liittää yhteen jokainen käsi. Loistaa parrasvaloissa tai kimallella hiljaa taustalla, kaiken luoneena. Kutistaa kokonainen maailma pieniin ruutuihin ja irrallisiin lauseisiin.

Mies, jonka intohimona on katu tai ikimetsä, kaupungin parhaat bileet, yksi ja ainoa jumala, täydellinen sävelkulku, sanat jotka saavat sinut itkemään, tahtomattasi tai tahtoen. Sarjakuvat, punkvalssit ja loppuunsa hiottu röyhkeys. Jonkin sortin kaunis kusipäisyys.

Mies, joka ei koskaan jää yksin. Mies, jolle riittää intohimo, kun sinulle jää korkeintaan se himo.

mies joka on maistanut minusta jokaisen tuuman

Käännyin alas kotikadulle ja siinä käveli mies, joka viime kesänä tai ikuisuus sitten hurmasi minut puhumalla suahilia baaritiskillä. Sen toimisto on kulman takana ja ikkunasta minä sen joskus näen mutta se ei minua. Tai ei tunne. Tai ei halua tuntea.

Tuossa kävelee se mies, joka on nähnyt ja maistanut minusta jokaisen tuuman, jossain niistä Merihaan tornitaloista, joissa on kaupungin kaunein näköala mutta kun painaa oven kiinni perässään, ei sitä enää erota kaltaisistaan. Minä tiedän siitä tarinoita, joista osan olen jo unohtanut mutta kukaan muu ei ehkä ole koskaan kuullut. Tai sitten on.

Sen aamuyönvalkoisessa valossa kylpevän Hakaniemen minä muistan vielä kauan sen jälkeen, kun se mies on mennyt.

Mutta tuossa se nyt kävelee ja minä vain kävelen ohi, olen kuin en olisikaan tai kuin olisin joku muu. Nyt satojen öiden jälkeen olen joku muu enkä sitäkään, ja sekin on.

Vaikka sen muistan sentään nimeltä, toisin kuin jotkut toiset. Vuosi vuodelta ne käyvät mitättömämmiksi, nimet ja ihmiset.

Paitsi ne, joista vahingossa tulee sydänystäviä. Joskus niin käy, vaikka en osaa sanoa miten minusta sellaiseen on.

turku

Rankkasadetta taivaan täydeltä ja kaunista valoa. Performanssifestarit, olutfestarit, hullut kauniit sarjakuvapiirtäjät pitkin poikin kaupunkia. Aina uusi yllätys, näkemistä uudella, erilaisella, omalla tavalla. Teatterinportaikot, hämärät lavat, sisäpihat ja kirjaston kupolikatto. Apteekkimuseon talo ja Qwenselin kahvilan marenkikakku. Hikisessä yökerhossa iloiset söpöt huorat ja muut vinksahtaneet. Aamuyöstä valkoinen taivas, joenrannassa kevyt askel. Kipukohtia, oivalluksia. Kun ranskalaismarkkinoiden kohdalla painoi silmät kiinni ja hengitti, saattoi hetken kuvitella olevansa Seinen partaalla. Tanssiteatterin portaikossa huomaamaton moskeija ja mies ja tervehdys: Salaam.

toisella katsomalla

Sinä olet sillä tavalla erityislaatuinen ihminen, että sinä et anna persoonastasi mitään, terapeutti sanoi.

Sitten se istui hiljaa ja katseli minua, kuulosteli, odotti. Että minä alkaisin puhua. Ihmisistä, tunteista, jostain muusta kuin ainaisista projekteista. Siitä, mikä on henkilökohtaista.

Se tuntui samalta kuin silmälääkärissä muutama vuosi sitten. Lääkäri melkein huusi minulle: Avaa silmäsi! Avaa silmäsi kokonaan auki, ei noin voi kukaan katsoa. Ei noin voi nähdä.

Minä yritin venyttää silmäluomia ammolleen ja vastasin itku kurkussa, etten osaa muutenkaan. Jos on 25 vuotta katsonut näin, miten yhtäkkiä osaisi toisin.