tunnelmia

En osaa päättää, lamaantuako vai sisuuntua. Aamuisin on hankala nousta, kun tuntuu raskaalle. Vatsaan koskee ja kai se jotain kertoo. Ja kuitenkin tuntuu, että nyt on joku muuri tai kalvo suojaamassa, ettei kaikki paha tunnu ihan niin pahalta kuin voisi. Töissä tapahtuu koko ajan sellaista, mitä normaalissa työpaikassa ei kuuluisi tapahtua ja mitä kenenkään ei oikeastaan kuuluisi kestää. Rakkausjutut on mitä on. Ne saa minut tuntemaan itseni epävarmaksi ja vääräksi eikä sen niin pitäisi olla. Asioita on ehkä liikaa, velvollisuuksia ja vastoinkäymisiä ja painetta. Paljon pahaa, jotain hyvää. Ehkä se tästä vielä ryöpsähtää kunnollisiksi sanoiksi.

veistä haavassa

Nämä onnettomat rakkaudet noudattavat tiettyä kaavaa. Jossain kohtaa tajuan aina, että kyllä minä selviydyn. Se on jonkinlaista tappion myöntämistä: vain pettymyksistä voi selviytyä. Joskus nuorempana menin näistä suruista kokonaan palasiksi, tuusannuuskaksi ja pieniksi siruiksi. Sitten opin selviytymään. Opin, että minä olen selviytyjä.

Tänään olen yrittänyt sanoa sen itselleni moneen kertaan. En koskaan pääse lauseen loppuun ennen kuin itku tulee. En ole ihan vielä valmis häviämään taas.

silmien alla on sopivasti mustaa, runoja se rustaa mustissaan

Olen alkanut kirjoittaa
runoja
kokouksissa ja
sellaisissa tilanteissa
kun kaipaan jotain tekemistä käsilleni.

Pitkään yritin piirtää, kiemuroita tai
kauniita kuvia.

Mutta nyt
teen välillä muistiinpanoja
eurokriisistä
ja välillä näitä:

”hameessa paulakukkia
punaisia
ja musta kangaskantinen muistivihko,
kun kaikilla muilla on läppärit.
kaulassa jalkapuoli kettu
toteemieläin

metrin päässä, siinä se on
minun kylmät käteni
mahtuisivat sen käsikäteen
mutta lämmin sydämeni ei taida”

Sanahelinää
mutta ainakin
muistikirjat täyttyvät.

Mies sanoi minulle: "Sun elämä ois niin toisenlaista, jos sunkin äiti olis kutsunut sua pupuksi." Sitten itkin vähän ja kävelin kotiin.

Pirun totta.

napapiikki

Pistin ystävää injektioneulalla napaan. Jos joutuu jonkun kanssa juoksuonnettomuuteen lumisella metsäpolulla ja selviää siitä, niin voi joutua pistämään piikkejä ihmisiin. Seuraavaksi voidaan alkaa tykittää hepoa yhdessä.

suuria sanoja, pieniä juttuja

Jos rakkaus onkin minulle lyijynraskasta niin aika kepeästi siitä puhun. Tai ei kai rakkaus taida sanoissa ollakaan, niin ne ainakin sanovat. Ne jotka tietävät, teoista ne puhuvat. Nämä nyt on tällaisia, tarinoita, helinää ja kimalletta. Eikö aina ole helpoin puhua suuria sanoja siitä, mistä ei mitään tiedä.

Eihän rakkaus voi olla tällaista. Piilottelevaa, piikittelevää ja hattu kourassa kerjäävää. Ei voi pelkistä aamuöistä elää. Mutta on jotain, joku lämmin tunne, mieltymys. Sellainen mies, josta ei ikinä päällepäin uskoisi. En uskonut minäkään mutta niin vain kävi. Se avasi minut, aukaisi. Tuli vähän niin kuin ihon alle. Ja nyt on hetkiä, että on vaikeaa hengittää ilman sitä.

Mutta tarinat, niissähän on aina loppu. Eikä välttämättä onnellinen.