torstai 31. tammikuuta 2013

sanovat näitä vuoristoradoiksi, tai aallokoiksi. koska aina tulee uusi pohja.

Yhtäkkiä tuli taas sellainen päivä, että vatsassa oli kumma möykky ja kyyneleet tulivat kuin hädästä tai itsestään. Ei kai tarvitse sanoa kuin taikasanat ”nyt on hyvä”, niin heti on jo huonompi. Väliin mietin, pitäisikö lakata kokonaan kirjoittamasta, koska aina kun hämmentelee seisovia vesiä, pintaan nousee mutaakin ja hetkessä tyyni on sameaa ja joskus myrskyisääkin.

Tänään posti toi tärkeän päätöksen, suuria sanoja vaikka ihan tavallisessa valkoisessa kirjekuoressa. Olen odottanut, toivonut ja pelännyt tätä päivää yli kuusi vuotta, mutta vielä en edes aavista, mitä kaikkea se oikeasti tarkoittaa. Ainakin lisäpaloja tähän nytkin jo aika mutkikkaaseen elämän palapeliin.

Kaipaan yksinkertaisia, mutkattomia asioita. Varmuutta edes jostain. Ja yhtä aikaa toivon, etten omistaisi kuin rinkan, jonka voin nostaa selkään milloin huvittaa, lähteä minne huvittaa.  

Ei kommentteja: