Juoksin monsuunisateessa pitkin Talin pururatoja. Vaatteet likomärkinä puskin eteenpäin kuin joku raivohärkä tai sellainen. Pyyhin vettä ja räkää silmistä ja nauroin ääneen. Turha jäädä puun alle vartomaan sateen loppumista, saattaa tulla kuolema. Turha väistellä vesilammikoita. Vesimassat vyöryivät alas mäkiä, autot pysäköivät teiden varsiin odottamaan parempia aikoja mutta minä vyöryin vastaan. Vesi ulottui nilkkoihin, sääriinkin saakka. Juosta litisin eteenpäin ja silti kirosin, kun uhkarohkea nainen farmariautollaan roiskutti vedet päälleni. Juoksin, juoksin, juoksin kotiin asti, puristin vaatteista litrakaupalla vettä, seisoin minuutteja kuumassa suihkussa, lämmittelin teellä ja punaviinillä. Uusi kirsikanpunainen huulipuna pysyi huulissa kuin tatuoituna.
Tuntiin en ajatellut mitään.
2 kommenttia:
tuntiin en katsonut kuin palomiehiä, poliiseja, ambulanssimiehiä. aitiopaikalla ikkunalaudalla katsoin kuinka katu suljettiin ja ihmiset hakivat järjestelmäkameroita kodeistaan. neljä paloautoa, yksi ambulanssi ja kaksi poliisiautoa ja minun katuni oli täynnä. kaikki yhden pesukoneen takia.
pääsin ensimmäistä kertaa käyttämään kumisaappaita, kun ukosti niin lähellä, että istuin ne jalassa olohuoneessa. tänään vien ne ulos.
miksen ikinä osta viiniä kotiin?
mä en olisi koskaan tajunnut laittaa kumisaappaita jalkaan ukkosella, siis kotona. hyvä, että keksin laittaa internetin kiinni.
ranskassa viinipullot maksoivat ehkä 2 euroa ja tuntui synniltä jättää niitä kauppoihin, kotona oli aina viiniä ja sitä jaettiin jokaisen kanssa. siksi minulla on nykyäänkin aina viiniä kotona, vaikka useimmiten syön ja juon yksin. voit tulla meille joskus juomaan viiniä.
Lähetä kommentti