maanantai 9. huhtikuuta 2007

jonkun pitäisi paijata, että tulisi parempi olo

Sairastaminen yksin on kurjaa. Pitäisi tehdä ruokaa ja siivota, vaikkei oikeastaan jaksaisi tehdä muuta kuin olla paijattavana. Silitteleminen olisi parasta hoitoa tähänkin pääsiäisflunssaan.

Sunnuntaitkin ovat kurjia yksin. Ja muut pyhäpäivät. Ystäväni sanovat, että sunnuntait ovat viikon turhimpia päiviä. Luulen, että he ovat väärässä. Sunnuntait ovat parasta, jos niitä viettää oikein.

Sunnuntaisin ei pidä tehdä mitään. Ainakaan jos ei huvita. Koskaan ei pidä päättää, että lukee tenttiin sunnuntaina tai pesee ikkunat. Sunnuntaisin voi mennä kävelylle, jos huvittaa. Tai voi jäädä sisään ja lukea kirjoja tai käpertyä vain turvalliselle kerälle. Siivotakin saa, jos siltä tuntuu.

Parasta on, jos sunnuntainsa saa jakaa jonkun kanssa. Niinä harvoina onnellisina sunnuntaiaamuina, kun saa herätä jonkun lämpimästä kainalosta, voi tavoittaa maailmasta jotain olennaista. Voi nukkua niin pitkään kuin haluaa, tai maata valveilla jonkun sylissä, turvassa kaikelta. On kivaa halata ja hellitellä ja jakaa hetken koko maailma jonkun toisen kanssa.

Parasta maailmassa on, kun joku paijaa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Etpä ole tainnut ikinä juoda kylmää kaljaa juoksulenkin ja saunan jälkeen.