tiistai 30. marraskuuta 2010

katkeamia

Eilen aloin lukea iltarukousta mutta purskahdin itkuun jo siinä kohdassa, kun toivotin hyvää yötä lemmikkihiirelle ja -kanille, jotka minulla oli joskus ala-asteella. Olen lukenut saman rimpsun iltaisin niin kauan kuin muistan. Ja vieläkään minulla ei ole ketään tärkeämpää kuin kaksikymmentä vuotta sitten kuolleet häkkieläimet.

Eikö sellaisina päivinä ole lupa jäädä sairauslomalle, kun kymmenen tunnin yöunien jälkeenkin on niin väsynyt, ettei jaksa työntää niitä kolmea täkkiä päältään?

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On lupa jäädä todellakin, vähemmästäkin! Itsellänikin on taas kausi jolloin kaikki tuntuu vaan ahdistavlta ja "olen aivan yksin"vaikka muutama tärkeä ystävä onkin. Niillä vaan kaikilla on "se joku" tai kiireinen työelämä tms.ja itse vain tunnun ajelehtivan yksin vuodesta toiseen..Mutta blogisi on ihana, kirjoitat koskettavasti, jatka sitä:) Ja pyydä sairauslomaa ja lepäile:) Pitää kai vaan toivoa parempaa vaikka aina ei sitäkään jaksaisi. T: Lumi

Annikki kirjoitti...

Minusta ei ole niin, etteikö sinulla jo olisi muita tärkeitä asioita ja ihmisiä, rukous on vain jäänyt syystä tai toisesta paikoilleen, ja tuleehan siitä surullinen, kun se jää lapsuuteen ja sinä olet tässä, kymmenien vuosien päässä. Onko sen hyvä olla pysähtynyt, ettei sillä ole tilaa kasvaa sinun kanssa? Jos tarvitsee toistuvan turvallisen rimpsun, niin ei kai siitä kannata itseään piinata.

Minullakin oli hiiriä. Taisin haudata keksipaketissa viitisen kappaletta kasvimaahan. Siellä oli järkyttäviä kohtaloita: hiiret saivat keskenmenoja, ja kissa söi pari ja yhdeltä raateli niskan auki, ja sepsikseenhän se kuoli. Yksi hiiri pakeni vapauteen ja asui kotihiirenä vaatehuoneessa muutaman vuoden, kunnes kuoli vanhuuteen. Hiiret pitivät sipseistä ja kylvettämisestä. Juustosta eivät pitäneet.

Riikka kirjoitti...

kiitos Lumi! niin, sitten kun ei jaksa toivoa parempaa, ei kai ole enää mitään. jokin on nyt tässä ajassa, vuodenajassa, elämänvaiheessa tai jossain, joka pakottaa minut alas maahan asti, polvilleni ja vielä nöyremmäksi. mutta ehkä paremmat ajat vielä tulevat. ehkä piankin.

toivottavasti sinunkin olo helpottaa ja vastaan tulee joku, ihan oma. tai joku, mistä pitää kiinni niin että ajelehtiminen loppuisi, edes hetkeksi. jämähtäminenkään ei näet ole hyvä.

huomenna taidan taas jaksaa mennä töihin. aina on huomenna. ihanaa kun kävit ja jätit sanan <3.

ehkä se on niinkin annikki, ehkä jostain on pakko saada pitää kiinni kun kaikki lapsuudesta muuten murentuu ympärillä. ehkä on hyvä olla jotain vanhaa ja tunkkaista, tuttuakin niinä iltoina kun muistaa iltarukoilla. niinä iltoina kaipaa sellaista. mutta on silti haikeaa, ettei siihen rimpsuun niiden vuosien jälkeen, kaikkien näiden aikana, ole tullut yhtään uutta.

meillä koira piti juustosta, kani säi äidin tupperwaret ja hiirten mieliteoista en enää muista. komeat nimet niillä oli. ja vaatehuoneen ovenalunen piti aina tilkitä tiukkaan, ettei hiirulainen karkaisi sinne. kerran tuli yksi metsähiirikin sisään mutta minä huusin pöö! ja se lähti samaa tietä takaisin.

Annikki kirjoitti...

Fievelin matka Amerikkaan ei siis olisi onnistunut, jos sinä olisit ollut laivassa. Yksi pöö, ja koko Mousekewitzien perhe olisi pudonnut mereen.

Anteeksi nyt tällainen runoton konkreettisuus ja röyhkeä neuvojen jakaminen, mutta miten olisi jos siihen loppuun vain lisäisi vielä toiveen uusista asioista. Sanallistaisi nimittäin. Kyllä ne sitten tulevat. Ihan niin kuin Field of Dreamsissä, jossa lievästi kaljuuntunut Kevin Costner kuulee äänen kuiskaavan: "If you build it, he will come.".

kujalla kirjoitti...

Olin kerran poissa duunista, koska oli niin paha olla. Mutta sillonkin valehtelin itelleni flunssan. On helpompi mennä sinne ja itkeä vessassa.

Ei ihminen siinä tilassa oo työkykynen, vielä vähemmän kuin fyysisesti kipeänä. Mut sit on niitä kynnyksiä ja muita, joita on vaikee ylittää.

Riikka kirjoitti...

kiitos annikki röyhkeistä ja suorista neuvoista. mä kokeilen.

anna musta on maailman tyhmintä, että pitää valehdella töihin flunssa tai migreeni kun on oikeesti vaan niin hajalla tai väsynyt ettei jaksa mennä. niin mäkin teen, vaikka viimeksi nousi oikeastikin kuume eikä sitten tarvinnut enää potea huonoa omaatuntoa. äiti sanoi, että se on raudanpuutetta. oli mitä oli, silti pitäisi saada joskus lupa vaan jäädä nukkumaan jos ei huvita. ehkä sit seuraavana päivänä jo huvittaiskin paljon enemmän.