Muistan hämärästi
monia sellaisia aamuja,
jolloin heräsin
tukka takussa
hampaat pesemättä
naamassa eilisen meikit.
Päivävaatteissa tai
puolipukeissa. Tai
ilman rihmankiertämää,
ilman harkintaa.

Vieraasta
väärästä paikasta,
tahmeaan aamuun.
Mutta maireasti hymyillen.

Nykyään nukahdan vain
yksin rojuiseen sänkyyn
kesken kaiken.
Valot päällä,
levy soi,
läppärin valo vilkkuu.
En huomaa
yhtään ennen aamuyötä
ja silloinkin
käännän vain kylkeä.

Aamulla
samanlainen pahoinvointi
ilman sitä raukeaa
lempeää oloa.