Kirjoitin sille pojalle pitkän kirjeen. Heikoista kohdista, peloista ja siitä, miten en voi pyytää niitä anteeksi enkä muuttaa itseäni kenenkään toisen vuoksi, vaikka kuinka haluaisin. Tyhmän, melodramaattisen viestin mutta kertaakaan en pyytänyt anteeksi, että kirjoitan tyhmiä ja melodramaattisia asioita. En tiedä, vastaako se koskaan. Ainakin minä yritin.
Se toinen, se ranskalaispoika, se soitti. Tai mies, koska oikeastaan se olikin neljä vuotta vanhempi kuin ensin sanoi. Mutta vain, koska se haluaa vielä hetken olla nuori kirjailija.
Ensin erehdyin tapaamispaikasta. Sitten sain ravintolassa väärän väristä viiniä. Lopulta se jätti koko laskun maksamatta, koska tarjoilija ei koskaan tullut paikalle. Se vei minut syömään kuvottavaa kasvisruokaa. Kävelytti minut läpi koko kulmakunnan ja esitteli jokaisen tärkeän paikan. Kun minä puhuin opintotuesta, se sulki minun suuni omallaan. Nyt voin ainakin sanoa, että olen suudellut kaunista ranskalaispoikaa(miestä).
Se on kirjailija niin. Ranskan oma Aldous Huxley, jonka kirjoja kukaan ei lue. Ja senaatin lakimies. Tänään se oli lounaalla pääministerin luona.
Minulla oli maailman kaunein kukkamekko. Ja kukkasormus ja kukka korvan takana. Kuulemma se eilen ihastui minun pinkkiin kynsilakkaani ja siihen, miten kurkistelin sisään pienen korukaupan ikkunasta.
1 kommentti:
Kiitos kommentista. :)
Tosiaan ois kivaa näille hiuksille jotain tehdä. Ajattelin käydä kampaajalla ennen koulujen alkua.
Tuo ranskalaispoika kuulostaa ihan mukavalta. :)
- Arina
anira.vuodatus.net
Lähetä kommentti