Kehoni kertoo minulle kun en enää jaksa. Tällä viikolla se päätti, että on parempi maata kotona kolme päivää samassa hikisessä pyjamassa ja neuloa villamekkoa kuin mennä töihin. Siellä on ollut niin paljon pahaa verta viime viikkoina, oikeamielisyyttä ja ankaruutta ja paremmin tietämistä. En jaksa sitä vaikken aina suostuisikaan myöntämään. Mutta kehoni kertoo minulle. Kun en enää jaksa.
Olen maannut kotona hikisessä pyjamassa. Neulonut villamekkoa. Katsonut lääkärisarjoja. Syönyt rakkausruokia. Kerännyt voimia. Ja noussut kuolleista.
Eilen pesin tukan ensimmäisen kerran viiteen päivään. Laitoin ne hattarakiharat, panin sitä uutta huulipunaa ja sen kauneimman mekon. Siinä minun aseeni, kun lihaksiin kolottaa tai kun meinaan alkaa pelätä. Join sen viinipullollisen, humalluin, nauroin ja keimailin. Suutelin yhtä miestä Sörnäisten metroasemalla kahdeksalta sunnuntaiaamuna. Siinä minun aseeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti