maanantai 23. tammikuuta 2012

arki

Pesukone aikoo hajota ja yhtäkkiä tahtoisin kamalasti itkeä.

Jatkan tulilla leikkimistä ja odotan, missä roihahtaa ensimmäinen palo. Välillä askel on kepeä ja hymy herkkä, ilkikurinen, välillä salpautuu henki.

On muutama tyttö, joille puhun. Yksi sisko, yksi maapallon toisella puolella, yksi viereisellä tiskillä liian monena päivänä viikosta. Ne kaikki ymmärtävät vaikka minä itsekään en. Ne eivät heristä sormeaan, ne sanovat että minä ansaitsen hyvää ja tietävät etten tyydy helppoon.

Mutta tämä, irvikuva, salaa ja piilossa pimeässä. Onko se kumpaakaan?

2 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Jos se ei tunnu hyvältä eikä oikealta, niin se ei ole sitä.
Mutta minä jos kuka tiedän, ettei näissä asioissa paljon toisten neuvot auta. Eikä välttämättä omatkaan.

Riikka kirjoitti...

No sehän siinä onkin, että tuntuu hyvältä, mutta sitten on aika monta sääntöä joiden mukaan se on totaalisen väärin ja rumaa ja vielä tuhoontuomittua. Tiedä sitäkään, onko tämä vaan taas yksi tarina ja miltä sitten tuntuisi, jos se olisikin sallittua...