Luxemburgilainen ystävä tupsahti Helsinkiin. Joimme teetä Musiikkitalon kahvilassa ja kaljaa räkälässä Kalliossa. Puhuimme hapuilevaa ranskaa, nostalgisoimme ja liikutuimme. Hetken Pariisi oli täällä. Eilen se oli täällä ja nyt se on jo poissa.
Äsken juttelin niitänäitä luxemburgilaisen ensirakastajan kanssa, ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen kuukauteen. Muistin Brysselin hiostavan kesän, minä kukkamekossa, yöllä, jossain puistossa ja se kuiskimassa minun korvaani.
Sitä jättää paloja sydämestään pitkin maailmaa eikä saa niitä koskaan takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti