Jos rakkaus onkin minulle lyijynraskasta niin aika kepeästi siitä puhun. Tai ei kai rakkaus taida sanoissa ollakaan, niin ne ainakin sanovat. Ne jotka tietävät, teoista ne puhuvat. Nämä nyt on tällaisia, tarinoita, helinää ja kimalletta. Eikö aina ole helpoin puhua suuria sanoja siitä, mistä ei mitään tiedä.
Eihän rakkaus voi olla tällaista. Piilottelevaa, piikittelevää ja hattu kourassa kerjäävää. Ei voi pelkistä aamuöistä elää. Mutta on jotain, joku lämmin tunne, mieltymys. Sellainen mies, josta ei ikinä päällepäin uskoisi. En uskonut minäkään mutta niin vain kävi. Se avasi minut, aukaisi. Tuli vähän niin kuin ihon alle. Ja nyt on hetkiä, että on vaikeaa hengittää ilman sitä.
Mutta tarinat, niissähän on aina loppu. Eikä välttämättä onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti